Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Aatelointi,[1] naturalisointi[2] ja adoptio olivat tapoja, joilla Suomen suuriruhtinaskunnassa ja Ruotsin kuningaskunnassa saattoi saada aatelisarvon. Aateloinnin saattoi suorittaa vain hallitsija, kuningas tai suuriruhtinas. Aateloinnin merkkinä aateloitu sai aateliskirjeen. Useimmiten aatelisarvo kuitenkin perittiin.
Introduktiossa aatelinen ja hänen sukunsa otettiin jäseneksi ritarihuoneeseen ja kirjattiin ritarihuoneen aatelismatrikkeliin.[3] Tässä yhteydessä suku sai järjestysnumeron. Ulkomaisen aateliarvon omaava ei voinut tulla introdusoiduksi ritarihuoneeseen. Hallitsijan luvalla suku voitiin kuitenkin naturalisoida, jolloin jäsenet voitiin introdusoida. Ruotsissa ulkomaisten aatelisarvojen omistajat, joita ei ole naturalisoitu, muodostavat niin sanotun introdusoimattoman aatelin (ruots. ointroducerad adel).
Adoptiossa aatelisarvon omistaja saattoi siirtää arvonsa perintönä adoptoidulle. Usein näin tapahtui, jos suvussa ei ollut miespuolisia jälkeläisiä. Adoptoidut olivat usein sisaren lapsia, tai aatelittoman tai alempiarvoisen veljen lapsia. Suomessa tällaisia adoption kautta periytyneitä sukuja ovat muun muassa Cronstedt ja von Berg sekä Stewen-Steinheil, Stjernvall-Walleen, Standertskjöld-Nordenstam, Indrenius-Zalewski ja Hisinger-Jägerskiöld.[4]
Suomen ritarihuoneeseen naturalisoituja sukuja ovat seuraavat: kenraalikuvernööri, ruhtinaallinen Menschikoff-suku, kreivillinen Kuscheleff-Besborodko-suku,[5] vapaaherralliset suvut Freedricksz ja von Hauff sekä aatelissuvut von Müller, von Briskorn, von Thomsen, von Daehn, von Weissenberg, von Schoultz ja Fischer.[6] Lisäksi on naturalisoitu joukko vanhoja ruotsalaisia sukuja, kuten Rosenbröijer[7], von Nandelstadh[8] ja Gripenwaldt[9].