Ateljeeopetus on kuvataiteen opetuksen muoto, jossa pyritään samantapaiseen opetustapaan kuin eri taiteilijoiden ateljeissa ja yksityiskouluissa 1800-luvun Euroopassa. Tällöin ammattitaiteilija, yleensä taidemaalari, opettaa pientä opiskelijajoukkoa.
Ateljeekouluja on viime vuosikymmeninä perustettu eri puolille maailmaa, erityisesti Pohjois-Amerikkaan, mutta myös Länsi-Eurooppaan. Ajatus ateljeeopetuksen uudesta soveltamisesta syntyi 1900-luvun lopulla Yhdysvalloissa, missä tutkintoon valmistavat taidekoulut eivät tarjoa intensiivistä opetusta piirtämisessä eurooppalaisten taideakatemioiden malliin. Ateljeekoulut ovat vastanneet myös kasvaneeseen realistisen maalauksen opetuksen tarpeeseen. Ateljeekoulun tyyppisesti ovat Yhdysvalloissa toimineet esimerkiksi New York Academy of Art (1982), National Academy of Design (1825) ja Art Students League of New York (1875). Pieniä realistisen taiteen kouluja on syntynyt viime vuosikymmeninä runsaasti, kuten Grand Central Academy of Art ja Water Street Atelier. Myös Suomessa on ollut vastaavaa koulutusta etupäässä kursseina muun muassa Sight-Size-tekniikasta. Piirustuksen opetus Suomen kouluissa on tosin vahvaa, joskin se ammattikorkeakoulujen ja koulutusuudistusten jälkeen ei enää ole yhtä laajaa kuin vielä 1980- ja 1990-luvuilla. Repin-instituutin järjestämä koulutus Suomessa on samansuuntaista, joskin Repin-instituutti ei perinteikkäänä taideakatemiana voi olla osa tuoreehkoa ateljeekoululiikettä.
Ateljeekoulut harjoittavat opiskelijoita figuratiivisen taiteen ja realististen kaksiulotteisten kuvien kuten maalausten tekemiseen. Tavallisesti opetukseen sisältyy kipsimallien, asetelmien sekä elävän mallin piirustusta ja maalausta. Toisinaan opetukseen sisältyy myös vanhoja maalaustekniikkoja ja klassista maalausta.
Tuloksena syntyvät teokset saattavat muistuttaa 1800-luvun klassismia ja niissä on opetusmateriaalin ansiosta vaikutteita Antiikin Kreikan ja Rooman veistotaiteesta. Yleisesti ottaen ateljee-metodi on osa esittävän ja realistisen taiteen viimeaikaista muotiin tuloa.