Chalukya

Chalukya (kannadaksi ಚಾಲುಕ್ಯರು oli valtakunta, joka hallitsi suurta osaa keskistä ja eteläistä Intiaa 500-luvulta 1100-luvulle. Tuona aikana chalukyat hallitsivat kolmen erillisen, mutta läheisen, dynastian voimin.

Varhaisin tiedetty dynastia tunnetaan heidän pääkaupunkinsa Badamin mukaan. Heidän valtakautensa alkoi 500-luvulla, kun Kadamba-valtakunta vaipui rappioon. Badami Chalukyan asema nousi hiljalleen, kunnes se saavutti suurimman mahtinsa kuningas Pulakesi II:sen aikana. Tämän kuoleman jälkeen vuonna 642 Itä-Chalukyasta tuli itsenäinen kuningaskunta itäisellä Dekkanilla. Itä-Chalukya hallitsi aluettaan 1000-luvulle asti. Deccanin länsiosissa chalukyat korvasi 700-luvun puolivälissä Rashtrakuta-dynastia. Chalukyaoiden jälkeläiset ottivat kuitenkin uudelleen vallan alueella 900-luvun lopulla. Länsi-Chalukya oli hallinnassa 1100-luvun loppuun saakka.

Chalukyan valta merkitsi merkkipaalua Etelä-Intian historiassa ja loistoaikaa Karnatakalle. Etelä-Intian poliittinen ilmapiiri vaihtui pienemmistä kuningaskunnista laajempiin valtakuntiin. Ensimmäistä kertaa historian aikana yksi valtakunta hallitsi alueita Kaveri- ja Narmada-jokien välillä. Chalukyan nousu tarkoitti myös tehokkaamman hallinnon syntyä, mertentakaisen kaupan ja talouden kehittymistä sekä vesara-arkkitehtuurin loistoa. Chalukyan aikana myös kannadan kieli nousi kukoistukseen kirjallisuudessa 800-luvulla.