Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors.
Please consider supporting us by disabling your ad blocker.

Responsive image


Kardinaalinepos

Pietro Ottoboni, viimeinen "virallinen" kardinaalinepos.[1]

Kardinaalinepos (lat. cardinalis nepos;[2] ital. cardinale nipote[3]) oli kardinaali, jonka nimittänyt paavi oli tämän sukulainen. Yleensä kyseessä oli juuri eno tai setä.

Paavien tapa nimittää sukulaisiaan kardinaalinepoksiksi sai alkunsa keskiajalla, ja huippunsa tapa saavutti 1500- ja 1600-luvulla.[4] Paavien Avignonin vankeudesta aina Innocentius XII:n vuonna 1692 julkaistuun nepotisminvastaiseen Romanum decet pontificem -bullaan saakka hallinneet paavit ilman kardinaalinepoksia olivat selvä poikkeus. Samoin kaikki renessanssin aikana hallinneet kardinaaleja nimittäneet paavit käyttivät kardinaalinepoksia, jotka yleensä olivat heidän veljen- tai sisarenpoikiaan.[5]

Kardinaalinepokset olivat aikanaan hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä kirkon sisällä, ja kardinaalinepos olikin kardinaalikollegion epävirallinen johtohenkilö.[6] Nepotismiin perustunut kardinaalineposten nimittäminen osoittautui myöhemmin järjestelmänä epäkohdaksi, ja siksi se lopetettiin asteittain 1600-luvulla.[6] Viimeinen kardinaalinepos oli Pietro Ottoboni – jota ei pidä sekoittaa paavi Aleksanteri VIII:een, jolla oli sama nimi. Ottobonin kuoltua kardinaalineposten nimittäminen lopetettiin, ja kardinaalineposten paikan kardinaalikollegion johtajana otti kardinaalivaltiosihteeri.lähde?

  1. Ottobonin jälkeiset kardinaalinepokset olivat epävirallisia, eivätkä he Ottobonin tavoin johtaneet paavillisen kuurian virastoa.
  2. Cardinale, Hyginus Eugene. 1976. The Holy See and the International Order. Maclean-Hunter Press. sivu 133.
  3. Burckhardt, Jacob, and Middlemore, Samuel George Chetwynd. 1892. The Civilisation of the Renaissance in Italy. Sonnenschein. sivu 107.
  4. Bunson, Matthew. 1995. "Cardinal Nephew." The Pope Encyclopedia. Crown Trade Paperbacks. ISBN 0-517-88256-6.
  5. Vidmar, John. 2005. The Catholic Church Through The Ages: A History. Paulist Press. ISBN 0-8091-4234-1. sivu 170.
  6. a b Heininen, s. 9–10.

Previous Page Next Page