Kardinaalinepos (lat. cardinalis nepos;[2] ital. cardinale nipote[3]) oli kardinaali, jonka nimittänyt paavi oli tämän sukulainen. Yleensä kyseessä oli juuri eno tai setä.
Paavien tapa nimittää sukulaisiaan kardinaalinepoksiksi sai alkunsa keskiajalla, ja huippunsa tapa saavutti 1500- ja 1600-luvulla.[4] Paavien Avignonin vankeudesta aina Innocentius XII:n vuonna 1692 julkaistuun nepotisminvastaiseen Romanum decet pontificem -bullaan saakka hallinneet paavit ilman kardinaalinepoksia olivat selvä poikkeus. Samoin kaikki renessanssin aikana hallinneet kardinaaleja nimittäneet paavit käyttivät kardinaalinepoksia, jotka yleensä olivat heidän veljen- tai sisarenpoikiaan.[5]
Kardinaalinepokset olivat aikanaan hyvin vaikutusvaltaisia henkilöitä kirkon sisällä, ja kardinaalinepos olikin kardinaalikollegion epävirallinen johtohenkilö.[6] Nepotismiin perustunut kardinaalineposten nimittäminen osoittautui myöhemmin järjestelmänä epäkohdaksi, ja siksi se lopetettiin asteittain 1600-luvulla.[6] Viimeinen kardinaalinepos oli Pietro Ottoboni – jota ei pidä sekoittaa paavi Aleksanteri VIII:een, jolla oli sama nimi. Ottobonin kuoltua kardinaalineposten nimittäminen lopetettiin, ja kardinaalineposten paikan kardinaalikollegion johtajana otti kardinaalivaltiosihteeri.lähde?