Kirjakerho on painettujen kirjojen myyntijärjestelmä, joka perustuu ostajien jäsenyyteen[1], suoramarkkinointiin ja postimyyntiin. Tyypillisesti kirjakerhon jäsen saa kuukausittain ilmaisen jäsenlehden, jossa esitellään tulevat ”kuukauden kirjat” ja kerhon muu valikoima. Kuukauden kirja lähetetään jäsenelle automaattisesti, ellei hän ole sitä peruuttanut määräaikaan mennessä.[2]
Kirjakerhot ovat yleensä kustannusyhtiöiden ylläpitämiä. Niiden etuja ovat kirjakauppoja halvemmat hinnat sekä kotiinkuljetus.[3] Kirjakerho myös valikoi ja suosittelee kirjoja asiakkaille. Nykyään verkkokauppa kilpailee kirjakerhojen kanssa. Kirjakerhoista poiketen verkkokaupat lähettävät vain ne kirjat, jotka asiakas on itse valinnut.[3] Kirjakerhojen osuus Suomen kirjamyynnistä yksityisille asiakkaille on ollut jo 1970-luvulta lähtien tasaisesti noin 10 prosenttia.[4]
Ensimmäinen kirjakerho oli klassikkoromaanien uusintapainoksia kaupannut saksalaisyritys, joka aloitti toimintansa 1919. Yhdysvalloissa ensimmäisiä olivat Book-of-the-Month Club (1926) ja The Literary Guild (1927). 1980-luvulla Yhdysvalloissa toimi satakunta kirjakerhoa.[2]
Suomen ensimmäinen kirjakerho oli Hobby Hallina sittemmin tunnetun Concert Hall Societyn vuonna 1968 perustama Ex Libris[5]. Toinen ja edelleen suurin kirjakerho on Suuri Suomalainen Kirjakerho, jonka WSOY, Otava ja Tammi perustivat vuonna 1969. Siinä oli enimmillään yli 300 000 jäsentä. Nykyään SSKK:n omistaa Otavamedia.
<ref>
-elementti; viitettä kts
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä talouselama
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä hallbig
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä hobbyhall
ei löytynyt