Kolmiomittaustorni on peruskartoitukseen liittyvissä kolmiomittauksissa käytetty puinen kehikkomainen torni. Suomalaisten tornien kolmiomainen malli oli kopioitu Saksasta.[1] Torneja oli Suomessa parhaimmillaan yli 4 000.[1] Tornit rakennettiin Maanmittauslaitoksen ja Geodeettisen laitoksen mittauksia varten. Niitä tehtiin maastoon korkeille paikoille ja niiden korkeus oli enimmillään 50 metriä.[1] Sodan aikana torneja käytettiin ilmavalvontaan, mutta myöhemminkin armeija on käyttänyt niitä ilmavalvontatehtävissä.[1] Viimeiset tornit valmistuivat 1986.[1]
Lähes kaikki tornit on purettu tai ne ovat lahonneet. Vuonna 2007 oli jäljellä vielä noin kolmekymmentä tornia, mutta niiden kiipeämiskelpoisuudesta ei ole tietoa [2]
Kaunispäällä Saariselällä Inarissa Lapissa rakennettiin vuonna 2011 alkuperäisen mallin mukaan uudestaan Kaunispään kolmiomittaustorni kolmiomittauksen muistomerkiksi ja näkötorniksi, kun paikalla sijainnut vanha torni oli lahoamisen takia hävitetty vuonna 2009. Läheisen radio- ja tv-maston takia tornin paikkaa jouduttiin hiukan siirtämään.[3]