Laumanvartija

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Laumanvartija (englanniksi livestock guardian dog) on joillekin koiraroduille tyypillinen käyttötarkoitus. Laumanvartijarodut ovat isokokoisia koiria, jotka elävät kotieläinlaumassa suojellen sitä lähinnä suurpedoilta. Joitakin rotuja käytetään myös omaisuuden- ja alueiden vartiointiin.

Laumanvartijat eivät yleensä paimenna, ne eivät siis ole paimenkoiria. Niillä ei myöskään ole juurikaan riista- tai saalisviettiä.

Koirien tulee olla itsenäisiä ja rohkeita, eikä niiltä löydy palveluskoirille tyypillistä miellyttämisenhalua. Koiran hallinta perustuu ennen kaikkea omistajan ja koiran väliseen kunnioitukseen ja luottamukseen. Kovan kuorensa alla laumanvartijat ovat hyvin herkkäluontoisia koiria, ne muistavat ikuisesti niin hyvät kuin huonotkin kokemukset. Tämän piirteen takia kaikenlaista pakottamista ja kovakouraista kohtelua tulee ehdottomasti välttää.

Laumanvartijoilla on äärimmäisen korkealle kehittynyt hoiva-ja suojeluvietti omaa laumaansa kohtaan. Ne ovat yleensä valmiita uhraamaan henkensä puolustaessaan laumaansa ja hyväksyvät omistajaansa mukaillen sen jäseniksi lähes mitä hyvänsä. Suojeluviettiä ei tule koskaan vahvistaa keinotekoisesti. Koirat käyttävät luonnollisia vartioimis- ja suojeluvaistojaan kun tilanne sitä oikeasti edellyttää.

Laumanvartijaroduille on tyypillistä reiiviritietoisuus ja varautuneisuus vieraita kohtaan, joten omistajan on syytä panostaa pentukoiran positiiviseen sosiaalistamiseen niin sen omalla alueella kuin käymällä pennun kanssa ihmisten ilmoilla. Useimmat yksilöt eivät hyväksy omalle alueelleen vieraita eläimiä tai ihmisiä, mikäli omistaja ei ole välittömästi läsnä. Myös perheen autoa ja muuta omaisuutta saatetaan vartioida tarkasti. Omistajan onkin syytä huomioida, että hänen läsnäollessa tai liikuttaessa oman alueen ulkopuolella, koira saattaa suhtautua vieraisiin välipitämättömästi tai jopa avoimen ystävällisesti, mutta yksin aluettaan tai laumaansa vartioidessaan se saattaa käyttäytyä varauksellisesti tai jopa avoimen aggressiivisesti. On omistajan vastuulla huolehtia ja ennakoida, ettei vaaratilanteita pääse syntymään.

Laumanvartijoiden käyttö perustuu ennen kaikkea ennaltaehkäisevään vaikutukseen, yleensä pedot välttelevät näiden koirien vartioimia alueita. Kotieläimiä vartioivat koirat makoilevat päivisin laumansa lähistöllä ja saattavat antaa jopa flegmaattisen vaikutelman. Ne kuitenkin tarkkailevat herkeämättä ympäristön ääniä, hajuja ja liikkeitä. Varsinaisesti laumaa vartioivat aktivoituvat ilta-aikaan, ne partioivat alueellaan, jättävät hajumerkkejä ja ilmoittavat läsnäolostaan syvällä haukulla. Yöpartiossa oleva koira saattaa liikkua helposti 10-20 kilometriä. Koirien aistiessa mahdollisen uhkan kasvaa haukun intensiteetti huomattavasti, ne juoksevat kokoisekseen ällistyttävällä nopeudella uhkaa vastaan ja pyrkivät joko eliminoimaan sen (lähinnä pienpedot) tai asettuvat uhkan ja laumansa väliin pyrkien karkottamaan tunkeilijan tiehensä. Koirat haukkuvat ja murisevat, nostavat häntänsä ylös ja saattavat tehdä valehyökkäyksiä. Nartut saattavat osoittaa susille jopa leikki tai parittelu eleitä, jotta niiden saalistuskäyttäytyminen häiriintyisi. Koirien ei tulisi hakea aktiivisesti yhteenottoja suurpetojen kanssa, mutta ne eivät saa myöskään perääntyä todellisen uhan edessä. Rotujen välillä on jossain määrin eroja reagoinnissa uhkaan ja yleistetysti voidaan sanoa, että Etelä- ja Länsi-Eurooppalaiset rodut ovat hieman pitkämielisempiä, vaikkakin yksilökohtaisia eroja löytyy myös yksittäisen rodun sisältä.

Laumanvartijoita on käytetty perinteisesti usean koirayksilön muodostamana laumana. Tänäkin päivänä ne ovat yleensä onnnellisimmillaan eläessään toisen laumanvartijan työparina tai osana suurempaa koiralaumaa. Työkäyttöön hankittava koira kannattaa hankkia tervettä fysiikkaa ja erityisesti laumanvartijalle ominaista luonnetta vaalivilta kasvattajilta. Parhain hyöty on havaittu saavutettavan yhdistämällä erilaisen työskentelymetodin omaavia laumanvartijarotuja: yhdessä voidaan käyttää esimerkiksi laumansa lähellä viihtyviä ja rauhallisempia espanjanmastiffeja tai pyreneittenmastiffeja sekä aluetta laajemmin ja aktiivisemmin kiertäviä maremmo-abruzzeseja tai kangalinkoiria [[1]]

Pennun on päästävä elämään vartioitavan lauman eläinten kanssa jo varhaisella sosiaalistumiskaudella (7–12 viikon iässä). Parhaat yksilöt työkäyttöön kotieläinten pariin ovat yleensä rauhallisia, jopa hieman syrjään vetäytyviä. Nuorta koiraa voi joutua joskus opastamaan, miten vartioitavien eläinten kanssa ollaan, että niitä ei saa jahdata edes leikillään. Parhaiten nuori koira oppii kuitenkin tavoille jos sillä on vanhempia koiria opastamassa miten vartioitavien eläinten kanssa toimitaan ja eletään.

Työkoiraksi tarkoitetun pennun kanssa tulee ehdottomasti välttää sen leimautumista ihmisiin, siksi sen tulee elää vain eläinten parissa, lampolassa tai navetassa, ja siellä aluksi omassa turvallisessa aitauksessaan. Eläinten pitää ehtiä tottua toisiinsa, eikä pentu saa tallautua kotieläinten jalkoihin. Puolivuotisena koiran voi jo ottaa mukaan laitumelle harjoittelemaan.

Laumanvartijoilla on tyypillisesti paksu ja säätäkestävä turkki ja takajaloissa usein kaksoiskannukselliset kynnet. Monet rodut ovat valkoisia väritykseltään, jolloin ne eivät erotu suojeltavasta laumasta ja paimen erottaa ne helpommin sudesta. Joissakin maissa työkoirilta typistetään yhä hännät ja korvat, jotta ne eivät repeytyisi taistelussa susien kanssa.

Alueilla missä susia liikkuu paljon, laumanvartijakoirilla käytetään pitkillä metallipiikeillä varustettua kaulapantaa nimeltään carlanca tai wolf collar. Kaulapannan etuosan leveä nahkapohja suojaa koiran kurkkua ja kaulavaltimoita, takaosan terävät piikit estävät niskan puremat. Joillakin laumanvartijaroduilla, ja varsinkin niiden urospuolisilla yksilöillä, on paksu ja irtonainen kaulapussi jonka tarkoituksena on suojata koiran kurkkua.