Levuka | |
---|---|
![]() Levukan pääkatu Beach Street |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Fidži |
Osa | Eastern Division |
Pinta-ala | |
– Kokonaispinta-ala | 0,67 km² |
Väkiluku (2007) | 1 131 |
Levuka on kaupunki Fidžin saaristovaltiossa Tyynellämerellä. Se sijaitsee Ovalaun saaren itärannikolla, ja kaupungin alueella oli vuoden 2007 väestönlaskennassa 1 131 asukasta. Levuka oli Fidžin siirtomaa-aikainen pääkaupunki vuosina 1871–1882, mutta menetti asemansa Suvalle. Levukaa kehitettiin siirtomaa-aikana merkittävästi, ja sinne rakennettiin muun muassa Fidžin ensimmäisiä pankkeja ja kouluja. Kaupungin talous on perustunut 1960-luvulta lähtien säilyketeollisuuteen, mutta turismiakin on pyritty kehittämään kaupungin kulttuurihistoriallisen aseman vuoksi. Unesco valitsi kaupungin vuonna 2013 maailmanperintöluetteloon. Levuka on harvinainen esimerkki myöhäisen siirtomaakauden satamakaupungista.