Museopedagogiikka on nimitys museoiden opetustoiminnalle.[1] Pedagogiikalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sen väljempää merkitystä, johon kuuluvat myös museo-opetuksen taustalla olevat näkemykset ja siihen liittyvät käytännön toimet.[2] Museon opetus voi olla passiivista, kun ulkopuolinen taho käyttää sen kokoelmia tai julkaisuja opetukseen. Varsinaisessa museopedagogiikassa museossa voidaan esimerkiksi järjestää näyttely opetus- ja kasvatustavoitteiden perusteella.[3]
Pedagogiikka on jossain määrin aina liittynyt museokäsitteeseen, mutta sen asema, menetelmät ja tavoitteet ovat vaihdelleet. Euroopassa 1800-luvulla kehittyneet käsitykset taiteellisesta luomisesta ja kansallistunteesta muotoilivat museot koululaitosta ja kirjastoa täydentäviksi opetuskeskuksiksi.[2] Opetus ja kasvatus museoissa oli kuitenkin 1960-luvulle asti melko hajanaista, mutta sen jälkeen on alettu kiinnittää huomiota myös museoiden opetuksen teoriaan ja käytäntöihin.[4] Museot tekivät varsinkin Englannissa yhteistyötä koulujen kanssa jo 1880-luvulla.[5] Monet museot tarjoavat kouluille niitä varten suunniteltuja palveluita. Joillain museoilla on opetuskokoelmia. Vaativissa aiheissa, kuten arkeologiassa ja geologiassa, museokokoelman hyväksikäyttäminen on lähes korvaamatonta.[6]
Näyttelyt ovat museo-opetuksen keskeisin toiminto. Opetus- ja kasvatustavoitteiden perusteella museot painottavat näyttelyn saavutettavuutta. Näyttelyissä käytetään erilaisia menetelmiä sanoman kertomiseksi. Näyttelyissä on 1900-luvun loppupuolella alettu kiinnittää huomiota myös moniaistillisiin kokemuksiin, vaikka jo 1900-luvun alussa Berliinin Deutsches Museumin laajassa perusnäyttelyssä oli mahdollisuus tutustua erilaisiin tekniikan ja luonnon ilmiöihin.[7]
Museoiden opetustoiminnassa käytetään näyttelyiden lisäksi hyväksi internetiä ja erilaisia työpajoja, joissa yleisö pystyy toteuttamaan omia ideoitaan, sekä painotuotteita.[8]