Puoluesihteeri

Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Myös muiden maiden puolueissa on yleensä puoluesihteeri.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Puoluesihteeri on puoluejärjestöä puheenjohtajan tukena johtava toimihenkilö, joka koordinoi puolueen toimintaa suhteessa sen perusyhdistyksiin ja piirijärjestöihin.

Aikaisemmin puoluesihteerin tehtäviin kuului myös ideologinen julistaminen, josta kuuluisimpia esimerkkejä Suomen historiassa ovat Kekkosen ja Maalaisliiton murskaamisen sanomaan erikoistuneet SDP:n Väinö Leskinen ja Kaarlo Pitsinki.^lähde?

Järjestöorganisaattorina tunnetuin puoluesihteeri lienee^{kenen mukaan?} ollut Maalaisliiton Arvo Korsimo, jonka tehokkaat menetelmät aiheuttivat myös oman puolueen piirissä keskustelua.^lähde?

1980-luvun ideologisesti korkeaprofiilisin^{kenen mukaan?} puoluesihteeri oli keskustan Seppo Kääriäinen, joka puheenjohtaja Paavo Väyrysen aikana ajoi voimakkaasti SDP:n vahvistuneen aseman haastavaa tahtopolitiikkaa.

1990- ja 2000-luvuilla ideologisina puoluesihteereinä tulivat tunnetuiksi keskustan Pekka Perttula ja SAK:ssa pitkän uran tehnyt SDP:n Eero Heinäluoma, joka valittiin puoluesihteerinä ollessaan SDP:n puheenjohtajaksi. Perttula kannatti SDP- ja SAK-kriittistä uutta ajattelua, kun taas Heinäluoma jo ennen puoluesihteeriksi tuloaan hyödynsi menetyksellisesti gallupeita ja tiedotusvälineitä torjuakseen keskustan työreformin.^lähde?

Puolueiden puheenjohtajien ajautuessa kriisiin pyrkivät puoluesihteerit tai viime kädessä eduskuntaryhmien puheenjohtajat koordinoimaan vaikeita tilanteita esimerkiksi hallituspuolueiden välillä.

Parlamentarismin vahvistuminen Suomessa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvulla on heikentänyt puoluejärjestöjen ja puoluesihteereiden asemaa eduskuntaryhmien ja eduskuntaryhmien puheenjohtajien eduksi.^lähde?