Rankkuri on toimihenkilö, jonka tehtävä on huolehtia irrallaan olleiden, kiinniotettujen kotieläinten jatkokäsittelystä.[1]
1900-luvun alkupuolella rankkurin eli putimiehen tehtäviin on kuulunut myös koota pois julkisilta paikoilta eläinten raatoja, avustaa ruumiinavauksissa, tappaa ja haudata irrallaan olleita eläimiä ja hävittää pilaantunutta lihaa.[2] Alun perin rankkurin tehtävänä on ollut myös tuntemattomien ruumiiden poiskorjaaminen ja hautaus.[3]
Suomessa palkattiin rankkureita 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella vesikauhun torjumiseksi.[4][2] Rankkuritoiminta rahoitettiin koiraverolla.[4] Maailman terveysjärjestö on kuitenkin todennut, ettei kulkukoirien hävittäminen riitä yksin vesikauhun hävittämiseen.[5]
Yhdysvalloissa rankkurin asemaa käytetään joskus pilkallisessa lausahduksessa could not get elected dogcatcher (suom. ei voisi tulla valituksi rankkuriksi). Joskus lauseen loppuun lisätään myös in Tennessee (suom. Tennesseessä). Ensimmäiset kirjalliset maininnat lausahduksesta ovat peräisin 1800-luvun lopulta. Sitä käytetään epäsuosituista poliitikoista, joiden mahdollisuudet tulla valituksi virkaan ovat olemattomat. Todellisuudessa rankkureita ei kuitenkaan valita Yhdysvalloissa tehtäväänsä vaaleilla, vaan heidät nimittää virkaansa pormestari.[6][7]