Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors.
Please consider supporting us by disabling your ad blocker.

Responsive image


Skultuna

Skultunan messinkiruukki vuonna 2015.

Skultuna on taajama Västeråsin kunnan pohjoisosassa Ruotsin Västmanlandin läänissä. Vuoteen 1971 Skultuna oli itsenäinen kunta, jota vastaa nykyinen Skultunan kunnanosa. Se kattaa noin neljänneksen Västeråsin pinta-alasta ja Skultunan taajaman lisäksi Mungan, Romfartunan, Svanån ja Harakerin. Asukkaita kunnanosassa on noin 5 900.[1]

Skultunan taajama on vuonna 1607 perustetun messinkivalimon ympärille muodostunut ruukkiyhdyskunta. Ruukkimiljöössä toimii paikan historiasta kertova museo ja hotelli. Kvarnbackaparken-nimisessä puistossa on tehtaan vanhoja verstaita nykyajan käsityöläisten käytössä.[1]

Skultunassa valmistetut messinkiesineet ovat keräilijöiden arvostamia, vaikka messinkiesineitä ei Ruotsissa ollut pakko leimata kuten esimerkiksi Saksassa. Kirkolliseen käyttöön valmistetut messinkiesineet alettiin Skultunassa 1700-luvulla kuitenkin leimata esimerkiksi merkinnällä SK.[2]

  1. a b Skultuna, Västerås stad. Viitattu 2.8.2023.
  2. Nokela, Leena: Messingillään. Helsingin Sanomat, 13.05.1978, s. 17. Näköislehti (maksullinen).

Previous Page Next Page






Skultuna Catalan Skultuna CEB Skultuna English Skultuna Spanish Skultuna French Skultuna FRR Skultuna Italian Skultuna LLD Skultuna Dutch Skultuna NN

Responsive image

Responsive image