Stauroliitti | |
---|---|
Kaksoskide stauroliittia |
|
Luokka | silikaattimineraalit |
Kemialliset ominaisuudet | |
Kemiallinen kaava | (Fe,Mg,Zn)2Al9(Si,Al)4O22(OH)2 |
Fysikaaliset ominaisuudet | |
Väri | punaruskea, mustanruskea tai kellanruskea |
Kidejärjestelmä | monokliininen |
Kaksostus | tunkeutumiskaksosia |
Kovuus Mohsin asteikolla | 7–7,5 |
Aiheesta muualla | |
Stauroliitti on jalosilikaatteihin kuuluva mineraali. Se on kidejärjestelmältään monokliininen, ja sen kovuus on 7–7,5. Stauroliitilla on verrattain monimutkainen kemiallinen kaava: (Fe,Mg,Zn)2Al9(Si,Al)4O22(OH)2. Raudan, magnesiumin ja sinkin määrä stauroliitissa vaihtelee. Väriltään stauroliitti on punaruskea, mustanruskea tai kellanruskea,[1] ja se on yleensä samea.
Stauroliitin erikoisominaisuus on se, että siinä esiintyy usein ristin muodostavia kaksoskiteitä. Näytteissä makroskooppisesti näkyvissä olevat stauroliittikiteet ovat muodoltaan prismoja. Ne ovat usein suurempia kuin ympäröivät mineraalit, ja niitä kutsutaan sen tähden porfyroblasteiksi.
Ohutnäytteissä stauroliitti on yleensä kaksoiskiteistä ja näyttää kvartsin kaltaista kahtaistaitteisuutta, jossa kaksoiskide esittää optista jatkuvuutta. Stauroliitti voidaan havaita metamorfisissa kivissä sen emmental-juustoa muistuttavan ulkonäön ansiosta. Sitä esiintyy kiilleliuskeissa ja gneisseissä seuranaan usein kyaniitti, granaatti ja andalusiitti.[1] Suomessa sitä esiintyy mm. Tohmajärvellä, Puolangalla ja Sodankylässä.[1]
Stauroliitin nimi on johdettu kreikasta; stauros ’risti’ ja lithos ’kivi’, viittaamaan yleiseen kaksoiskiteytymistapaan. Stauroliitti on alueellinen metamorfinen mineraali. Sitä esiintyy almandiinigranaatin, kiilteen, kyaniitin ja muiden metamorfisten mineraalien läheisyydestä.
Stauroliitti on osoitin- eli indeksimineraali, jota käytetään arvioitaessa, missä lämpötilassa, syvyydessä ja paineessa kivi metamorfoituu. Sillä on vähäistä käyttöä korukivenä.[1]