Taruolento

Taruolentona tai uskomusolentona pidetään olentoa, josta kertovat myytit ja legendat, mutta joka ei kuitenkaan ole olemassa tai tieteen tuntema. Taruolennoista osa on fyysisiä ja kehollisia, toiset taas henkiolentoja, ja jotkut siltä väliltä.

Jyrkkä jako todellisten eliöiden ja taruolentojen välillä on syntynyt vasta tieteen kehityksen myötä. Esimerkiksi keskiajalla valaat kuuluivat samaan kauhistuttavien myyttisten petojen ryhmään kuin esimerkiksi lohikäärmeet^lähde?. Vasta sittemmin valaista on saatu pitäviä todisteita, kun taas lohikäärmeet on nähty entistä jyrkemmin pelkäksi sepitteeksi. Tosin nykyisin myös tiedetään, etteivät valaat sylje tulta, kuten aiemmin luultiin^lähde?, vaan niiden ilmoille puhaltamat patsaat ovat vesihöyryä. Moni muukin nykyisin tunnettu eläin on ollut ennen vastaavalla tavalla myyttinen ihmeolento niille, jotka eivät tunteneet sitä muuten kuin tarinoista.

Myös vieraat ihmisrodut ovat olleet keskiajan ja vielä suurten tutkimusmatkojen alkuvaiheissa eurooppalaisille lähinnä myyttisiä olentoja, joista saatettiin kertoa mitä mielikuvituksellisimpia tarinoita. Aasiassa asui karvaisia koirankuonolaisia, (joista kerrottiin myös suomalaisessa kansanperinteessä), Afrikassa taas eli monenlaisia ihmisryhmiä, joista jotkut olivat kurjenkaulaisia ja kauniita, eräät yksisilmäisiä, ja eräät kuumuus oli korventanut tummiksi. Suomalaiset uskoivat kaukana etelässä asuvan pikkiriikkisiä lintukotolaisia.

Kun lisääntyvä tieto osoitti jotkin olennot pelkäksi sepitteeksi, näitä olentoja ei kuitenkaan hylätty. Niistä kerrottiin edelleen tarinoita. Modernina aikana on jopa alettu luoda joukoittain uusia taruolentoja. Monet kirjailijat ja runoilijat käyttävät usein taruolentoja teksteissään, ja ne ovatkin olennainen fantasiakirjallisuuden perusta. Monet fantasiakirjallisuuden taruolennot on kuitenkin johdettu kansanperinteellisistä taruolennoista.