Totuudenkantaja tarkoittaa filosofiassa sellaista entiteettiä, joka voi olla tosi tai epätosi eikä mitään muuta. Totuudenkantajat ovat niitä totuuksia, joita totuudentekijät tekevät todeksi. Mahdollisia totuudenkantajia ovat esimerkiksi väittämät, ideat, uskomukset, teoriat, intuitiot, arvostelmat, lauseet ja puhetoimitukset.[1]
Filosofit ovat kuitenkin erimielisiä siitä, mitkä näistä luetaan totuudenkantajien joukkoon, tai onko niitä lainkaan olemassa, tai ovatko ne totta vain johdetussa merkityksessä. Esimerkiksi koska sellainen lause kuin ”X on totta” riippuu lauseen ”X” olemassaolosta, sitä voidaan pitää totena vain johdetussa merkityksessä. D. M. Armstrongin mukaan väittämät ovat keskeisimpiä totuudenkantajia, ja muut ehdotetut vaihtoehdot ovat totuudenkantajia vain siksi, että niillä on joku suhde joihinkin väittämiin.[1]
Armstrongin kannan mukaan totuudet ovat siis tosia väittämiä ja epätotuudet epätosia väittämiä. Mentaaliselta kannalta väittämät ovat uskomusten ja ajatusten intentionaalisia objekteja ja kielelliseltä kannalta lausumien intentionaalisia objekteja. Väittämä on abstraktio jostain uskomuksista sekä uskomuksen sisältö, joka tekee uskomuksesta sen tietyn uskomuksen, joka se on.[1]
Nykyaikaisessa filosofisessa keskustelussa totuudenkantajaa ei koskaan sovelleta henkilöön tai joukkoon henkilöitä. Sen sijaan termiä sovelletaan edellä mainittuihin entiteetteihin, koska niiden katsotaan olevan tarpeeksi täsmällisiä, jotta niitä voidaan analysoida lähemmin siltä osin, ovatko ne totta vai eivät. Fiktionaaliset ilmaisut luetaan yleensä epätosiksi, jos ne tulkitaan kirjaimellisesti, mutta niiden voidaan sanoa kantavan totuutta omalla tavallaan, jos ne tulkitaan sopivasti.