Tyrrhenoi | |
---|---|
Τυῤῥηνοί(?) | |
Valtio | Italia |
Paikkakunta | ?, Sisilia |
Historia | |
Tyyppi | kaupunki |
Kulttuuri | antiikki |
Alue | Sikelia |
Tyrrhenoi (m.kreik. Τυῤῥηνοί(?), Τyrrhēnoi) oli antiikin aikainen kaupunki ja kaupunkivaltio (polis) Sikeliassa eli Sisilian saarella nykyisen Italian alueella.[1]
Tyrrhenoin historiasta ei tiedetä juuri mitään, eikä myöskään sen sijaintia tunneta. Sen väestö oli alun perin oletettavasti ja kaupungin nimenkin perusteella tyrrheeneitä eli etruskeja, mahdollisesti saarelle tulleita palkkasotilaita. Kaupunki sijoitetaan joskus Himeran lähelle nykyisen Alimenan tienoille, josta on löydetty antiikin aikaisen asutuksen jäänteitä, tai vaihtoehtoisesti jonnekin Aitnan ja Syrakusan välille. Kaupunki löi omaa kreikkalaistyylistä pronssirahaa ainakin klassisella kaudella 300-luvulla eaa. Tähän perustuu myös sen lukeminen polisten eli kreikkalaisten kaupunkivaltioiden joukkoon.[1][2]