Tyynysota on yleinen leikki lasten keskuudessa, mutta sitä voivat harrastaa myös nuoret ja aikuiset. Leikissä käytetään tyynyjä taisteluvälineinä kamppailussa toisia vastaan.
Kansainvälistä tyynysotapäivää vietetään vuosittain huhtikuussa.[1] Sen on ideoinut julkisten tilojen käyttöön kannustava Urban Playground -liike ja se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008.[2] Suomessa tapahtumaa on vietetty pienimuotoisesti ainakin Oulussa, jossa se järjestettiin vuonna 2014 neljättä kertaa.[3]
Floridalainen Pillow Fight Championship -järjestö pyrkii tekemään tyynysodasta ammattiurheilulajin Ultimate Fighting Championshipin tyyliin. PFC järjestää maksullisilla kanavilla televisioituja tyynysotaotteluita. Ottelussa on kolme 90 sekunnin erää. Lajissa käytetään erikoisvalmisteisia 0,9 kg painoisia tyynyjä. Ottelun voittaa se, joka useimmin onnistuu iskemään vastustajaansa tyynyllä päähän. [4]
Aikaisemmin samaan on pyrkinyt kanadalainen Pillow Fight League, jonka osanottajat pukeutuivat esiintymisasuihin ja käyttivät taiteilijanimiä kuten showpainissa[5][6]. Pelkästään naisille tarkoitettu liiga oli toiminnassa vuosina 2006–2011.[7]