Vauvaluukku

Saksalainen vauvaluukku (saks. Babyklappe).
Kuva: Walter Winckelmann.

Vauvaluukku on tila, johon vauva voidaan jättää nimettömästi. Lapsen hylkäämisen ja luukkuun jättämisen taustalla on yleensä naisen epätoivoinen tilanne tai halu salata raskaus.

Vauvaluukkuja käytettiin jo keskiajalla. 1100-luvulta lähtien niitä tehtiin luostarien seiniin. Tuohon aikaan vauvaluukku saattoi olla pyörivää mallia ja muistuttaa muodoltaan pystyssä seisovaa tynnyriä, joka oli sivusta auki[1]. Vauvaluukkujen käyttö yleistyi jälleen 2000-luvulla reaktiona tapauksiin, joissa vastasyntyneitä oli löydetty tapettuina muun muassa puistoista ja jätelavoilta. 2000-luvun vauvaluukut ovat liiketunnistimella varustettuja lämmitettyjä tiloja, joista useimmat sijaitsevat sairaaloiden yhteydessä.[2]

YK:n lapsen oikeuksien komitea haluaisi, että vauvaluukut suljetaan, koska niissä ei toteudu lapsen oikeus saada alkuperäänsä koskevaa tietoa. Saksassa sairaalat hoitavat luukkuihin jätettyjen lasten tapaukset yhdessä lastensuojeluviranomaisten kanssa. Sairaaloiden mukaan luukkuihin jätetyt vauvat päätyvät adoptoitaviksi.[2]

Nainen jättää synnyttämänsä lapsen vauvaluukkuun. Teos on vuodelta 1901.
  1. Drop-off baby boxes: Can they help save lives in the US? bbc.com. 23.1.2019. Viitattu 21.9.2024. (englanniksi)
  2. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä valkeeniemi ei löytynyt

Vauvaluukku

Dodaje.pl - Ogłoszenia lokalne