Velkaorjuus tarkoittaa sitä, että lainanottaja tai hänen läheisensä joutuu tekemään velan lyhentämiseksi työtä, mutta velkaa ei silti lyhennetä työn kohtuullisen arvon mukaan tai työn kestoa tai luonnetta ei ole määritelty.[1] Velkaorjuus on orjuuden yksi muoto ja siten virallisesti rikos Suomessa ja kaikkialla maailmassa.[2] Tosiasiassa velkaorjuudesta kuitenkin kärsii yhä noin 20 miljoonaa ihmistä.[3]
Velkaorjuus voi alkaa hyvin pienestä lainasummasta, jota lainanottaja ei köyhyytensä vuoksi pysty maksamaan takaisin. Pikku hiljaa ihminen alistetaan pakkotyöhön.[3] Velkaorjuus on usein järjestäytynyttä, ja sitä esiintyy yleensä maataloudessa ja siirtotyössä. Orjuus saattaa pahimmillaan periytyä myös orjan lapsen kohtaloksi.[4]