Abjektio (engl. abjection) tarkoittaa sananmukaisesti "hylättynä olemisen tilaa". Sanaa on tutkittu jälkistrukturalismissa jonain, joka luonnostaan häiritsee konventionaalista identiteettiä ja kulttuurin käsitteitä.[1] Abjektion suositun tulkinnan esittää Julia Kristeva esseessään Pouvoirs de l'horreur (Kauhun voimat, 1980). Abjektio viittaa Julia Kristevan mukaan inhon, kuvotuksen tai kauhun kaltaiseen tunnereaktioon, joka syntyy, kun jokin filosofinen olio (abjekti) uhkaa rikkoa minuuden ja toiseuden (tai subjektin ja objektin) erottavan rajan.[2] Abjekti uhkaa elämää, ja on siksi perusteellisesti poistettava subjektin elinpiiristä.[3]
Kristevan mukaan abjekti vastaa juutalaisuudessa iljetyksissä kuvattavia asioita, kuten seksuaalisia perverssioita, murhaa, ruumista, insestiä ja naisellista vartaloa. Oikeastaan abjekti koskettaa kaikkea, joka liittyy varhaiseen suhteeseen äitiin.[3] Jacques Lacanin mukaan lapsi kokee varhaisessa vaiheessa olevansa yhtä äitinsä kanssa. Subjektin kehitys vaatii osien hahmottamista ja erkaantumista äidistä. Peilivaiheen kautta lapsi ymmärtää olevansa oma kokonaisuutensa, minkä jälkeen lapsi astuu paternaalisen lain piiriin. Paluuta ei enää ole, ja äiti on torjuttava. Kristevan mukaan abjektio syntyy kieltämisen kautta, kun maternaalisuus esiintyy subjektille kiellettävänä sisäisenä uhkana.[4]
Kristeva pitää äärimmäisenä abjektina kuollutta ruumista. Vartalo poistaa normaalisti elääkseen omat jätteensä, kuten ulosteen ja virtsan. Kuollut ruumis ei ole enää poistaja, vaan siitä on tullut oma jätetuotteensa. Ruumis edustaa vartaloa ilman sielua, ja sitä pidetään täysin abjektina.[3]