Antosyaanit

Antosyaanit ovat punaisia, sinisiä ja violetteja väriaineita, joita esiintyy kasvien solunesteessä. Antosyaanit ovat vesiliukoisia flavonoideja ja monia niistä pidetään terveyttä edistävinä. Esimerkiksi mustikassa on paljon antosyaaneja, joista monet ovat antioksidantteja^[1]. Antosyaaneita käytetään myös elintarvikkeiden väriaineina, jolloin niiden E-koodi on E 163.

Antosyaaneja esiintyy muun muassa sinisissä ja punaisissa kukissa sekä monien kasvien, esimerkiksi vaahteran lehdissä, jotka niiden vaikutuksesta muuttuvat syksyllä ruskan aikaan punaisiksi kasvin kerätessä lehtivihreän talteen.^[2] Myös esimerkiksi mustikan väriaineet ovat antosyaaneita.

Antosyaanien värivivahde määräytyy sen molekyylirunkoon kiinnittyneiden sokeriryhmien mukaan. Ne toimivat pH-indikaattoreina eli niiden väri vaihtuu happamuuden mukaan: happamassa solunesteessä ne ovat punaisia, emäksisessä sinisiä.^[2] Typen puute saattaa johtaa antosyaanien kertymiseen kasviin.

On jotakin näyttöä, että antosyaaneilla on syövän leviämistä ja sydän- ja verisuonitauteja ehkäiseviä vaikutuksia.^[3]

• Syanidiini E-koodi E 163a, C₁₅H₁₁O₆⁺, CAS-numero 13306-05-3, oranssinpunainen
• Delfinidiini E-koodi E 163b, C₁₅H₁₁O₇⁺, CAS-numero 13270-61-6, violetti tai sininen
• Malvidiini E-koodi E 163c, C₁₇H₁₅O₇+, CAS-numero 643-84-5, violetti
• Pelargonidiini E-koodi E 163d, C₁₅H₁₁O₅⁺, CAS-numero 134-04-3, harmaansininen tai sinipunainen
• Peonidiini E-koodi E 163e, C₁₆H₁₃O₆⁺, CAS-numero 134-01-0, harmaansininen/sinipunainen
• Petunidiini E-koodi E 163f, C₁₆H₁₃O₇⁺, CAS-numero 1429-30-7, tummanpunainen tai violetti

Antosyaanin varsinaista flavonoidiosaa kutsutaan antosyanidiiniksi. Antosyaani tarkoittaa tarkasti ottaen antosyanidiinin ja sokerin yhdistettä.

1. ↑ Mustikan (Vaccinium myrtillus) antosyaanit ja niiden terveysvaikutukset. Ella Aitta. Kandidaatintutkielma. Oulun yliopisto, Biokemian ja molekyylilääketieteen tiedekunta 2016. Sivu 4. http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201702101161.pdf
2. ↑ ^{a b} Jorma Soveri, Arvi Ulvila, Reino Kalliola: Kasvioppi, s. 242. (14. painos) Otava, 1969.
3. ↑ Sinikka Piippo: Suomalaiset marjat, s. 38. Helsinki: Minerva, 2014. ISBN 978-952-492-351-4