Emilio Cecchi

Emilio Cecchi (14. kesäkuuta 1884 Firenze, Italia – 5. syyskuuta 1966 Rooma, Italia) oli italialainen kirjailija, taidekriitikko, elokuvatuottaja ja -käsikirjoittaja.

Cecchi aloitti uransa kirjallisuuskriitikkona Firenzessä ja kirjoitti ensin avantgardelehti Leonardoon ja sitten La Voceen. Hän oli erityisen kiinnostunut anglo-amerikkalaisesta kulttuurista ja julkaisi 1915 1800-luvun englanninkielistä kirjallisuutta käsittelevän teoksen. Cecchi oli 1919 perustamassa aikakauslehti La Rondaa.^[1]

Cecchi julkaisi useita esseekokoelmia, ja niistä ensimmäinen oli vuoden 1920 Pesci rossi. Seuraavien vuosien aikana hän kirjoitti myös taidehistoriasta ja tutki erityisesti Toscanan keskiaikaista ja renessanssiaikaista taidetta sekä Italian 1800-luvun taidetta. Cecchi matkusti 1930–1931 Meksikossa, Kreikassa ja Yhdysvalloissa, jossa myös opetti italialaista kulttuuria Berkeleyn yliopistossa, ja kirjoitti matkakokemuksistaan.^[1]

Cines-elokuvayhtiö palkkasi maalaskuussa 1931 Cecchin taiteelliseksi johtajaksi. Hän oli kirjoittanut jonkun verran elokuvakritiikkejä, mutta muuten hänellä ei ollut kokemusta elokuva-alasta. Cecchi ylennettiin huhtikuussa 1932 tuotantojohtajaksi, jona toimi marraskuulle 1933. Cecchin aikana Italian elokuvateollisuus oli nousukaudessa 1920-luvun rappion jälkeen ja Cines tuotti merkittävän osan Italian elokuvista. Cecchi vei Cinesiä kahteen eri suuntaan. Toisaalta hän suosi populaaria elokuvateollisuutta ja ihaili Hollywood-elokuvia. Toisaalta Cecchi myös kannusti kokeellisiin elokuviin ja houkutteli muun muassa ohjaajat Walter Ruttmannin ja Carlo Bragaglian sekä käsikirjoittaja Luigi Pirandellon työskentelemään Cinesillä.^[2]

Jäätyään pois Cinesiltä Cecchi kirjoitti edelleen kirjallisuuskriikkejä ja taidehistoriasta. Hän kuitenkin teki 1940-luvun alussa muutamia elokuvakäsikirjoituksia, kirjoitti kommentaareja dokumenttielokuviin ja ohjasi muutaman lyhytelokuvan. Käsikirjoittaja Suso Cecchi d'Amico on Emilion tytär.^[2]

1. ↑ ^{a b} Oxford Companion to Italian Literature.
2. ↑ ^{a b} Vincendeau, s. 74–75.