Frikatiivi

Frikatiivi eli hankausäänne on obstruenttinen konsonantti, joka syntyy, kun ääntöväylä puristetaan niin kapeaksi, että sen läpi kulkeva ilmavirta aiheuttaa hankaushälyä.^[1][2] Joskus frikatiivit jaotellaan spiranteiksi eli rakoäänteiksi, joita äännettäessä ilmavirta kulkee tasaisen ja leveän kapeikon läpi, sekä sibilanteiksi eli kouru- tai suhuäänteiksi, joita äännettäessä ilmavirta kulkee kielen muodostamaa kourumaista väylää pitkin. Suomen kielessä esiintyvät spiranteista /f/ ja /h/. Sibilanteista taas suomen äännejärjestelmään kuuluu varsinaisesti vain soinniton alveolaarinen frikatiivi /s/, mutta sen lisäksi suomen oikeinkirjoituksessa pyritään huomioimaan joissain vierassanoissa tavattavat soinnillinen alveolaarinen frikatiivi [z], esimerkiksi sanassa azeri [ɑzeri], sekä soinniton ja soinnillinen postalveolaarinen frikatiivi [ʃ] ja [ʒ], esimerkiksi sanoissa šakki [ʃɑkːi] ja džonkki [dʒoŋkːi] – joista viimeksi mainitussa kirjainyhdistelmä dž tarkasti ottaen ääntyy affrikaattana [d͡ʒ].

Muissa kielissä frikatiivien kirjo voi olla laajempi. Esimerkiksi v-kirjaimella merkitään usein soinnillista labiodentaalista frikatiivia (esim. engl. very [veɹɪ]), joka suomalaisittain kuitenkin helposti hahmottuu puolivokaaliksi (vrt. suom. veri [ʋeri]).

Muita frikatiiveja:

• Englannissa dentaalifrikatiivit, soinniton [θ] sanassa thin ja soinnillinen [ð] sanassa the.
• Saksassa ja hollannissa velaarinen frikatiivi [x] (ach-äänne ja ich-äänne) (tai soinnillinen [ɣ]), ns. ach-laut, sanoissa Bach [bax] ja Van Gogh [xɔx]
• Arabiassa käytetään kurkunkannella tuotettavia eli epiglottaalisia frikatiiveja (tosin joissain murteissa ne ääntyvät faryngaalisina). Soinniton epiglottaaliäänne [ʜ] esiintyy sanoissa حب ’rakkaus’ ja حار ’lämmin’. Äänteen soinnillinen vastine [ʢ] esiintyy sanoissa عين ’nimittää’ ja علم ’neuvoa’.
• Faryngaaliset frikatiivit [ħ] ja [ʕ] ovat harvinaisia. Tunnetaan vain yksi kieli, Dagestanissa puhuttava agul-kieli, jossa erotellaan faryngaaliäänteet ja epiglottaaliäänteet.
• Japanissa ja monissa espanjan murteissa bilabiaalit, soinnillinen [β] ja soinniton [ɸ], esimerkiksi japanin Fuji [ɸüʥi].
• Japanissa palatoalveolaarit, soinnillinen [ʑ] ja soinniton [ɕ], esimerkiksi transkriptio shi ääntyy [ɕi].

Kansainvälinen foneettinen aakkosto puhuu glottaalifrikatiivista [h], vaikka tässä äänteessä ei ole erikseen tuotettua hankaushälyä, vaan artikulaatio on identtinen ympäröivien vokaalien kanssa ja äänne on yksinkertaisesti soinniton. Se on siis soinniton vokaali tai vokaalisiirtymä. Suomen kielessä foneemi /h/ ei kuitenkaan aina ole äännearvoltaan foneettisesti [h], vaan siinä on joissain tapauksissa heikkoa mutta selvää hankaushälyä, esimerkiksi /pihkɑ/, /tɑhko/, /puhuɑ/.

1. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä FP ei löytynyt
2. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä SK ei löytynyt