Jari Halonen | |
---|---|
![]() Jari Halonen huhtikuussa 2011. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. syyskuuta 1962 |
Ammatti |
elokuvaohjaaja käsikirjoittaja |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Jari Juhani Halonen (s. 30. syyskuuta 1962)[1] on suomalainen elokuva- ja teatteriohjaaja. Halonen on tunnettu kärkevänä kapinasieluna ja omaleimaisena ohjaajana. Elokuvansa hän on tavallisesti kirjoittanut itse ja ollut niissä merkittävissä sivuosissa. Halonen on ohjannut viisi pitkää elokuvaa, joista teatterielokuvia Back to the USSR – takaisin Ryssiin (1992), Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma (1995), Joulubileet (1996), Aleksis Kiven elämä (2002) ja Kalevala – Uusi aika (2013). Halonen on julkaissut myös musiikkia.