Juliet Mills | |
---|---|
Juliet Mills vuonna 2004. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Juliet Maryon Mills |
Syntynyt | 21. marraskuuta 1941 Lontoo, Englanti |
Ammatti | näyttelijä |
Puoliso | Maxwell Caulfield (1980–) |
Näyttelijä | |
Merkittävät roolit | |
Palkinnot | |
Primetime Emmy -palkinto: paras naissivuosa minisarjassa tai televisioelokuvassa, 1975 [1] |
|
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Juliet Maryon Mills (s. 21. marraskuuta 1941 Lontoo) on brittiläis-yhdysvaltalainen näyttelijä.[2][3]
Mills aloitti näyttelemisen jo nuorena. Hän teki ensimmäisen teatteriroolinsa 16-vuotiaana Peter Shafferin näytelmässä Five Finger Exercise, jota esitettiin Lontoon West Endissä. Pari vuotta myöhemmin, vuonna 1959, Mills teki ensiesiintymisensä Broadwaylla, kun Five Finger Exercise siirtyi sinne. Hän oli seuraavana vuonna ehdolla Tony-palkinnon saajaksi.[4][3][5][6]
1970-luvun alussa Mills esitti Jack Lemmonin kanssa pääosaa Billy Wilderin elokuvassa Avanti.[2][3][5]
Televisiossa Mills on näytellyt muun muassa komediasarjassa Nanny and the Professor (1970–1971) ja saippuasarjassa Passions (1999–2008). Hän on myös vieraillut esimerkiksi sarjoissa Columbo, Dynastia, Hawaii Five-O, Lemmenlaiva, Murhasta tuli totta ja Tohtori Ben Casey. Roolistaan minisarjassa QB VII – Natsilääkäri (1974) hän voitti Primetime Emmy -palkinnon.[1][2][5]
<ref>
-elementti; viitettä tonyaward
ei löytynyt