Kemosynteesi

Kemosynteesi (kreik. σύνθεσις sýnthesis ’yhdistäminen’) on yhteyttämistä, joka perustuu epäorgaanisten yhdisteiden hapettamiseen. Kemosynteesissä eliö käyttää hapettumisreaktioista vapautuvaa energiaa orgaanisten yhdisteiden tuottamiseen. Kemosynteesissä ei siis fotosynteesistä poiketen tarvita energianlähteenä auringon valoa, vaan energia saadaan hapettamalla epäorgaanisia yhdisteitä. Kemosynteesiä hyödyntävät eliöt ovat epäsuorasti riippuvaisia auringon valosta, koska esimerkiksi hapettava ammoniakki muodostuu orgaanisten aineiden hajotessa.^[1]

Kemosynteesiin perustuvat eliöt sietävät fotosynteesiin perustuvan elämän näkökulmasta elinkelvottomia ympäristöjä, kuten esimerkiksi merten syvyyksien painetasoa ja erilaisia hapettomia olosuhteita, esimerkiksi syvänmeren savuttajissa.

Kemosynteesiin perustuva elämä on saattanut edeltää fotosynteesiin perustuvaa elämää maapallolla. Lisäksi jotkut arvioivat, että kemosynteesiin perustuva elämä olisi mahdollista myös Aurinkokunnan muilla planeetoilla, kuten Marsissa ja Jupiterin Europa-kuussa.^[2]

1. ↑ Tirri, R., Lehtonen, J., Lemmetyinen, R., Pihakaski, S. & Portin, P.: Biologian sanakirja. Helsinki: Otava, 2001. ISBN 951-1-17618-8
2. ↑ Chela-Flores, J. (2000): "Terrestrial microbes as candidates for survival on Mars and Europa", in: Seckbach, Joseph (ed.) Journey to Diverse Microbial Worlds: Adaptation to Exotic Environments, Springer, pp. 387–398. ISBN 0-7923-6020-6