Korian ratasilta

Korian ratasilta
Korian ratasilta. Sen takana näkyy vuodelta 1870 peräisin oleva vanha rautatiesilta.
Raiteita	2
Ylittää	Kymijoki
Sijainti	Koria, Kouvola
Ylläpitäjä	Liikennevirasto
Siltatyyppi	teräsbetoninen holvisilta
Pisin jänneväli	67,6 m
Pituus	124 m
Avattu liikenteelle	1925
Koordinaatit	60°51′12.7″N, 026°36′57.6″E
Lahti–Kouvola Km   Lyh. Liikennepaikat  Riihimäelle 0,0 Lh Lahti Seututien 167 ylitys 1,1 Lotila  Loviisaan  Heinolaan Valtatie 4:n alitus 3,3 Kujala 8,6 Lankila 10,3 Villähde 11,5 Haravakylä Valtatie 12:n alitus 15,7 Nsl Nastola 17,2 Selkosaari 19,4 Ukä Uusikylä (uusi) Seututien 312 ylitys 20,6 Ukä Uusikylä (vanha) 22,7 Kurkela 24,3 Arola 26,4 Kivinen 30,0 Mka Mankala Valtatie 12:n alitus 32,4 Sitikkala 38,6 Kaivomäki 39,3 Ka Kausala Seututien 360 ylitys 42,4 Nmä Niinimäki (uusi) 42,7 Niinimäki (vanha) 45,4 Vtm Viittamäki 49,3 Vehkosilta 50,3 Smä Saunamäki 50,8 Leppäsilta Valtatie 6:n alitus  Voikkaalle (purettu) Seututien 359 ylitys 55,3 Kra Koria Seututien 364 ylitys 56,6 Kymijoki (silta)  Kuusankoskelle  Pieksämäelle Seututien 367 ylitys 61,4 Kv Kouvola asema 62,4 Kvla Kouvola lajittelu 63,9 Kvt Kouvola tavara  Kotkaan  Joensuuhun Merkkien selitykset
Lisää silta-artikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OK

Korian ratasilta on Kymijoen ylittävä Riihimäki–Pietari-radan teräsbetoninen holvisilta Kouvolan Korialla, entisen Elimäen kunnan ja Kouvolan kaupungin rajalla.^[1] Silta valmistui vuonna 1925 ja se korvasi kantokyvyltään heikentyneen vuonna 1870 valmistuneen vanhan rautatiesillan. Sillan suurin aukko on 67,6 metriä ja se on selkeästi pitkäjänteisin holvisilta Suomen rataverkolla.^[2] Toiseksi pisin on jänteeltään 45-metrinen vuonna 1920 valmistunut Petäisenkosken ratasilta Kajaani–Kontiomäki-radalla ja kolmanneksi pisin Harjunjoen ratasilta Kouvola–Mikkeli-välillä, sen jänne on 44,1 metriä ja valmistumisvuosi 1968.^[3]

Korian siltojen läpi Kymijokea pitkin kulki vuoteen 2009 asti Elimäen kunnan ja Kouvolan kaupungin raja.

1. ↑ Aitta, 2004, s. 305
2. ↑ Aitta, 2004, s. 308
3. ↑ Aitta, 2004, s. 498–499