Kuolemanpartio on puolisotilaallinen joukko, joka suorittaa hallituksen hiljaisesti hyväksymiä salaisia väkivallantekoja kuten murhia, kidutuksia, katoamisia ja teloituksia ilman oikeudenkäyntiä.[1]
Kuolemanpartiot on usein liitetty toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Etelä-Amerikassa, mutta niitä on esiintynyt myös Afrikassa, Aasiassa ja jopa teollistuneen ajan Euroopassa (Bosniassa, Saksassa Weimarin tasavallan aikana Freikorpsit olivat tällaisia ryhmittymiä).[2]
1990-luvun kuolemanpartioista on annettu tuomioita muun muassa Kolumbiassa.[3][4]
2000-luvulla niistä on raportoitu esimerkiksi Irakissa[5], Keniassa[6], Brasiliassa[7] ja Bangladeshissa[8].