Langobardit

Langobardit, joskus myös longobardit, olivat muinainen germaaninen kansa, jonka on aikaisemmin arveltu olleen peräisin Etelä-Skandinaviasta. Heidät luettiin sveebeihin, ja 100-luvulla eaa. he asuivat Elben alajuoksun varrella.^[1] Langobardit alkoivat 300-luvulla muuttaa etelämmäs. He olivat 400-luvulla siirtyneet Tonavan pohjoispuolelle, suunnilleen nykyisen Itävallan alueelle.^[2] Kansainvaellusaikana langobardit liikkuivat Keski-Euroopassa, kunnes perustivat 500-luvun lopulla valtakuntansa Italiaan.

Langobardit olivat omaksuneet katolisuuden kanssa kilpailleen areiolaisen kristinuskon, joten suhteet paaviin eivät olleet lämpimät. Langobardien toinen tärkeä vastustaja Italiassa oli Bysantin valtakeskus Ravennan eksarkaatti. Ajan mittaan langobardit omaksuivat roomalaisten nimet, perinteet ja katolisen kristinuskon. Langobardit kutsuivat valtakuntaansa Italiaksi, ja langobardien kuningas käytti arvonimeä rex totius Italiae, koko Italian kuningas.

Langobardien kuningaskunta kukistui 700-luvun lopussa, kun Kaarle Suuri liitti langobardien alueet frankkien valtakuntaan.

1. ↑ Kari 2001, s. 228–229
2. ↑ Lombard Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Encyclopædia Britannica Inc.. Viitattu 15.8.2013. (englanti)