Lyhde

Lyhde on viljankorsista koottu nippu,^[1] joka helpottaa viljan keräämistä pellolta, jatkokäsittelyä, varastointia ja kuivatusta.^[2] Lyhteiden valmistaminen oli alun perin työlästä käsityötä, mutta elonkorjuun koneellistuessa ryhdyttiin käyttämään itsesitojaa, joka valmisti niiton yhteydessä samanaikaisesti valmiita lyhteitä.^[3] Lyhteinä vilja tuuleentuu ja kuivuu niin, että jyvien irrottaminen puimalla on vaivatonta. Viljan varastoiminen lyhteinä oli hyödyllistä ennen modernin, koneellisen viljelyn aikakautta.^[2]

Leikkuupuimurien korvatessa perinteiset viljankorjuumenetelmät lyhteet jäivät tarpeettomiksi. Nykyisin lyhde on koriste, kuten ruislyhde tai joululyhde kotipihalla.^[4] Kauralyhteitä valmistetaan jonkinverran myyntiin eläinten ja lintujen talviruokintaan.^[3]

Sanaa lyhde on käytetty tasaisesti ympäri Suomea. Sen alkuperää ei tiedetä, mutta jo Mikael Agricola käytti sitä kirjakielenä.^[5] Murresana 'lyhde' on etupäässä itäinen ('lyhe', 'liyhe'),^[6] lännessä on käytetty myös nimitystä 'sitoma'.^{kenen mukaan?}

1. ↑ ”Lyhde”, Tietojätti 2000, s. 493. Jyväskylä - Helsinki: Gummerus, 1999. ISBN 951-20-5809-X
2. ↑ ^{a b} Viljan ulkokuivatus Helsinki: Helsingin yliopisto. Viitattu 15.1.2020.
3. ↑ ^{a b} Henrik Schäfer: Vanhan korjuuteknologian huipennus leikkaa viljan ja sitoo lyhteiksi - katso video Maaseudun Tulevaisuus. 25.9.2015. Helsinki: Maaseudun Tulevaisuus. Arkistoitu 15.1.2020. Viitattu 15.1.2020.
4. ↑ Joululyhde Lasten kuvitettu joululehti. 1928. SKS. Arkistoitu 4.8.2020. Viitattu 17.1.2020.
5. ↑ Kirsti Aapala: Lyhde (katso kartta) Nyt. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.1.2020.
6. ↑ Lyhde (Katso kartta) Suomen murteiden sanakirja. 16.1.2020. Helsinki: Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.1.2020.