Marja Kanervo

Ympäristötaide

---

Casagrande & Rintala, Potemkin, teräksinen puisto Japanissa, 2003.

Suuntauksia

Installaatio | Maataide | Paikkasidonnainen taide | Tilataide | Valotaide

Suomalaisia tekijöitä

Jan-Erik Andersson | Marco Casagrande | Saara Ekström | Kaarina Kaikkonen| Ismo Kajander | Marja Kanervo | Jussi Kivi | Antti Laitinen | Harri Larjosto | Tuuli Luukas | Annikki Luukela | Anni Rapinoja | Sami Rintala | Catarina Ryöppy | Charles Sandison | Maaria Wirkkala

Ulkomaisia tekijöitä

Carl Andre | John Baldessari | Christo ja Jeanne-Claude | Jan Dibbets | Ian Hamilton Finlay | Hamish Fulton | Andy Goldsworthy | Hans Haacke | Michael Heizer | Robert Irwin | Nancy Holt | Richard Long | Walter de Maria | Ana Mendieta | Dennis Oppenheim | Robert Smithson | James Turrell | Wolf Vostell

Teoksia

Hiljainen kansa | Kolme aitaa | Maaltapako | 1000 Rauhanlippua

Marja Kanervo (s. 6. joulukuuta 1958 Mikkeli)^[1] on suomalainen kuvataiteilija. Hän on suomalaisen tila- ja installaatiotaiteen uranuurtajia.

Kanervo opiskeli Suomen Taideakatemian koulussa 1977–1981 ja Konstfackskolanissa Tukholmassa 1985–1986. Jo opiskeluaikoinaan hän kiinnostui kolmiulotteisesta taiteesta.^[2] Hänen töitään on ollut näytteillä yksityis- ja ryhmänäyttelyissä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kanervo nimettiin vuoden 1992 taiteilijaksi. Vuonna 2001 hän sai Kuvataiteen valtionpalkinnon ja vuonna 2013 Pro Finlandia -mitalin.^[3]

Kanervon teokset ovat useimmiten tiettyyn tilaan rakennettuja, eivätkä ne aina ole liikuteltavissa ja siirrettävissä näyttelystä toiseen. Useimmiten juuri tilan purkamiseen ja uudelleenmuokkaamiseen liittyvät tilateokset on toteutettu paikanpäällä, ja ne on uusia näyttelyitä varten aina työstettävä uudelleen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että teokset olisivat ainutkertaisia, vaan saman taiteilija saattaa toteuttaa saman teoksen uudelleen uuteen tilaan sovitettuna.

Kanervo ei ole sitoutunut töissään tiettyihin materiaaleihin. Hän hyödyntää ihmisen tuottamia materiaaleja, kuten pahvilaatikoita, muovipusseja ja lasia, mutta myös eloperäisiä materiaaleja.^[2][4] Erityisesti 1990-luvun loppupuolelta lähtien Kanervon töiden keskeinen piirre on ollut materiaalien poistaminen, esimerkiksi seinäpintoja paljastaen. Maalin raaputtaminen pinnoista tai jopa seinien ja lattioiden suoranaiset purkutyöt ovat tyypillisiä Kanervon teoksille. Usein myös purkamisesta syntyvä aines, purkujäte, asetetaan näytteille. Tällaisella tilojen purkamisella taiteilija pyrkii vaikuttamaan näyttelytilan koskemattomaan luonteeseen - installaatio luodaan tyhjää näyttelytilaa purkamalla ja paljastamalla.^[5]

Kanervo on tehnyt myös Suomenlinnan vankileirin muistopaikan (2004), joka valittiin paljastamisvuotenaan Vuoden ympäristötaideteokseksi. Teos rakentuu kahdesta kivestä; muokkaamattomasta luonnonkalliosta ja louhitusta kivestä. Elementtinä on lisäksi jatkuvasti virtaava, kalliota vähitellen kuluttava vesi. Kallioon on kaiverrettu vankileirien vuosiluvut 1918 ja 1919.^[6]

1. ↑ Saastamoinen, Maria-Liisa (toim.): Kuvataiteilijat 1986, s. 162. Suomen Taiteilijaseura r.y., 1987. ISBN 951-95546-3-7
2. ↑ ^{a b} Acta Grafica 1, Grafikens Hus 1996
3. ↑ Pro Finlandia Kari Hotakaiselle, Iiro Rantalalle ja J. Karjalaiselle 3.12.2013. Yle Uutiset. Viitattu 3.12.2013.
4. ↑ Näyttelyt ja ohjelmisto, Näyttelyt, Marja Kanervo Kiasma. 17.1.2013. Valtion taidemuseo. Viitattu 3.2.2013.
5. ↑ Marja Kanervo, Oulun taidemuseon julkaisuja 48/2004
6. ↑ http://www.suomenlinna.fi/matkailijan_suomenlinna/kayntikohteet/nahtavyydet/suomenlinnan_vankileirin_muistomerkki (Arkistoitu – Internet Archive)