NMDA-reseptori

N-metyyli-D-aspartaatti reseptorit eli NMDAR:ät ovat rakenteeltaan moninainen ryhmä ionotrooppisia eli ionokanaviin kuuluvia glutamaattireseptoreita (iGluR:iä), jotka aktivoituessaan päästävät lävitseen soluihin kationeja kuten Ca²⁺. Tyypillisten NMDAR:ien luonnollinen aktivoiva (agonistinen) ligandi on L-glutamaatti, jonka sitoutuminen reseptoriin avaa sen ionikanavan. NMDAR:ät vaativat myös aukeamiseen muista iGluR:istä poiketen D-seriinin tai L-glysiinin samanaikaisen sitoutumisen koagonistina ja solun depolarisaation, joka vapauttaa kanavaa normaalisti sulkevan Mg²⁺-ionin.^[1] NMDAR:t ovat heterotetrameerejä, eli ne koostuvat 4:stä alayksiköstä, joista osa on keskenään erilaisia.^[2] Muut iGluR:t ovat AMPA-reseptorit, kainaattireseptorit ja delta-reseptorit.^[3]

Keskushermostossa NMDAR:ät ovat keskeisessä roolissa sen kehittymisessä ja muotoutuvuudessa (plastisuudessa), sekä oppimisessa ja muistamisessa.^[4] NMDAR:iä on muuallakin, kuten munuaisissa, sydämessä ja luustossa, joissa ne säätelevät niiden eri toimintoja.^[5]

NMDAR-antagonisteja käytetään mm. anestesia-aineina, yskänlääkkeinä ja Alzheimerin taudin hidastamisessa. Esimerkkejä ovat vastaavasti ketamiini, dekstrometorfaani ja memantiini.^[6] Tiettyjä antagonisteja kuten fensyklidiiniä (PCP), ketamiinia ja dekstrometorfaania (DXM) käytetään myös laajalti dissosiatiivisina päihteinä.^[7]

Monet NMDAR:ien agonistit ovat eksitotoksisia ja NMDAR:ien liikatoiminnan on tutkittu liittyvän eksitotoksisin mekanismein keskeisesti hermostoa rappeuttaviin sairauksiin kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tautiin.^[8] Antagonisteista osa on tiettävästi hermosoluille myrkyllisiä ja voivat aiheuttaa Olneyn leesioita.^[9]

NMDAR:ät on nimetty nimetty niiden agonistina toimivan keinotekoisen NMDA:n mukaan, jonka avulla NMDAR:ät löydettiin 1970-luvulla.^[10]

1. ↑ Hashimoto, s. 2
2. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :1 ei löytynyt
3. ↑ S. F. Traynelis ym.: Glutamate Receptor Ion Channels: Structure, Regulation, and Function. Pharmacological Reviews, syyskuu 2010, 62. vsk, nro 3, s. 405–496. PubMed:20716669 doi:10.1124/pr.109.002451 ISSN 0031-6997 Artikkelin verkkoversio.
4. ↑ VanDongen, s. 283–285
5. ↑ Hashimoto, s. 52–64
6. ↑ G. Littlejohn, E. Guymer: Modulation of NMDA Receptor Activity in Fibromyalgia. Biomedicines, 11.4.2017, 5. vsk, nro 2. PubMed:28536358 doi:10.3390/biomedicines5020015 ISSN 2227-9059 Artikkelin verkkoversio.
7. ↑ H. Morris, J. Wallach: From PCP to MXE: a comprehensive review of the non-medical use of dissociative drugs. Drug Testing and Analysis, 2014, nro 7-8, s. 614–632. PubMed:24678061 doi:10.1002/dta.1620 ISSN 1942-7611 Artikkelin verkkoversio.
8. ↑ Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä :2 ei löytynyt
9. ↑ D. B. Rao, P. B. Little, R. Sills: Subsite awareness in neuropathology evaluation of national toxicology program (ntp) studies: a review of select neuroanatomical structures with their functional significance in rodents. Toxicologic pathology, 2014, nro 3, s. 487–509. PubMed:24135464 doi:10.1177/0192623313501893 ISSN 0192-6233 Artikkelin verkkoversio.
10. ↑ VanDongen, xi