Neuvottelukunta on asiantuntijaelin, jota käytetään tavallisesti julkisyhteisöjen hallintojärjestelmässä asiantuntijoiden, instituutioiden ja kansalaisten välisinä keskustelu- ja neuvottelufoorumeina.
Neuvottelukunnille voidaan tehtävänannosta riippuen antaa tehtäväksi myös laaja-alaista valmistelu- ja vaikuttamistyötä eri tahojen kanssa.
Neuvottelukunta asetetaan usein tietylle, varsin selvästi etukäteen rajatulle tehtävänkuvaukselle, tarkasti määrätylle kokoonpanolle ja täsmällisesti sovituksi määräajaksi.
Valtionhallinnon asettamien neuvottelukuntien ja hallintoneuvostojen tehtävänkuvaukset saattavat usein olla samansuuntaisia, mutta yleisesti ottaen neuvottelukunta on vain neuvoa-antava lausuntotaho, kun hallintoneuvostolla on useimmiten muodollista valtaa puuttua jopa hallituksen tai muun ylimmän johdon päätöksiin sekä vaikuttaa strategian kautta koko julkisyhteisön tai valtionyrityksen johtamiseen.
Suomen valtioneuvosto ja ministeriöt ovat asettaneet useita neuvottelukuntia, esimerkiksi arjen tietoyhteiskunnan neuvottelukunta (LVM), avaruusasiain neuvottelukunta (TEM), etnisten suhteiden neuvottelukunta (SM, ETNO), julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (VM, JUHTA), kansainvälisten ihmisoikeusasiain neuvottelukunta (UM, IONK), kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta (OM, KANE), kieliasiain neuvottelukunta (OM), kuluttaja-asiain neuvottelukunta (TEM), kuntoutusasiain neuvottelukunta (STM, KUNK), lapsiasianeuvottelukunta (STM), lasten ja nuorten terveyden ja hyvinvoinnin neuvottelukunta (STM), liikenneonnettomuuksien tutkinnan neuvottelukunta (LVM), nuorisoasiain neuvottelukunta (OPM, NUORA), paremman sääntelyn neuvottelukunta (OM), poliisiasiain neuvottelukunta (SM), päihde- ja raittiusasiain neuvottelukunta (STM), rikos- ja riita-asioiden sovittelun neuvottelukunta (STM), rintamaveteraaniasiain neuvottelukunta (STM), romaniasiain neuvottelukunta (STM, RONK), saaristoasiain neuvottelukunta (TEM, SANK),[1][2] sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta (STM), sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisen tietohallinnon neuvottelukunta (STM), tasa-arvoasiain neuvottelukunta (STM, TANE), tiedonjulkistamisen neuvottelukunta (OKM, TJNK), tutkimuseettinen neuvottelukunta (OPM, TENK), valtakunnallisen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (STM, ETENE), valtion sektoritutkimuksen neuvottelukunta (OPM), vapaaehtoisen maanpuolustustyön neuvottelukunta (PLM), paikkatiedon neuvottelukunta, huumausaineneuvottelukunta, vaatimustenmukaisuuden neuvottelukunta ja maanpuolustuksen tieteellinen neuvottelukunta (PLM, MATINE).
Nämä neuvottelukunnat toimivat asianomaisen ministeriön kanssa yhteydessä, ja niiden tarkoituksena on edistää poliittisten viranomaisten ja kansalaisjärjestötyötä tekevien yhteisöjen yhteistoimintaa. Kansalaisjärjestöille on useimmiten varattu oikeus tehdä ehdotuksia neuvottelukunnan kokoonpanoon.
Valtion asettamille neuvottelukunnille on usein annettu tehtäväksi myös erilaisten poliittisten ohjelmien toteutumisen seuraaminen ja vuosittainen arviointi valtioneuvostolle ja asianomaisille ministeriöille. Neuvottelukunnat antavat usein oman lausuntonsa ministeriössä valmistelussa olevista, neuvottelukunnan toimenkuvaan määritellyistä asioista.
Valtioneuvoston ja ministeriöiden asettamien neuvottelukuntien asiantuntemusta lausunnonantajina käyttävät toisinaan myös eduskunnan eri valiokunnat.
Neuvottelukunta voi pyrkiä nostamaan asioita yleiseen keskusteluun myös antamalla omia kannanottoja eri aiheista ja laatimalla toimintaohjelmia. Neuvottelukunnilla voi olla lisäksi omaa tutkimus- ja julkaisutoimintaa, sekä muita omia projekteja, erityisesti internetin kautta.
Lisäksi kunnat ja muut julkisyhteisöt, kuten yliopistot, ovat käyttäneet neuvottelukuntia. Helsingin kaupunki on asettanut mm. Helsingin kaupungin vapaaehtoistyön neuvottelukunnan ja Espoon kaupunki monikulttuuriasiain neuvottelukunnan.
Tasa-arvolain mukaan valtion ja kuntien komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintäänkin 40 prosenttia.[3]