Northumbria

Northumbria oli pohjoisin anglien varhaiskeskiaikaisista kuningaskunnista Ison-Britannian saarella. Se käsitti nykyisen Englannin koillisosan ja Skotlannin kaakkoisosan ja ulottui Humberin estuaarista Forthin vuonoon. Alue liitettiin myöhemmin osaksi viikinkien Danelagenia. Nykyaikana Northumbrialla tarkoitetaan usein Koillis-Englantia (esimerkiksi Northumbrian yliopisto Newcastlessa).

Northumbria muodostettiin yhdistämällä Bernician ja Deiran kuningaskunnat. Bernicia käsitti alueen Teesjoen pohjoispuolella ja Deira vastasi suunnilleen nykyajan Yorkshireä. Ensimmäinen yhdistyminen tapahtui Bernician kuninkaan Aethelfrithin valloittaessa Deiran noin vuonna 604. Aethelfrithia seurasi Edwin, jonka kuoltua 632 Northumbria jakautui jälleen kahtia Osricin hallitessa Deiraa ja Eanfrithin Berniciaa. Sekä Osric että Eanfrith kaatuivat taisteluissa seuraavana vuonna Cadwallonin hyökättyä heidän alueilleen.

Oscricia ja Eanfrithia seurasi kuningas Oswald, joka löi Cadwallonin Heavenfieldin taistelussa noin vuonna 634. Northumbrian kuningas Oswald sai surmansa Maserfieldin taistelussa Pendan johtamia mercialaisia vastaan vuonna 642. Oswaldia seurasi Oswiu, joka joutui jakamaan kuningaskunnan Deiran kuninkaiden kanssa, kunnes kukisti Pendan Winwaedin taistelussa vuonna 655. Oswiusta tuli myös Mercian hallitsija. Mercia kuitenkin menetettiin 650-luvulla Pendan pojan Wulfheren johtamassa kansannousussa.

Vuodesta 867 suurta osaa Northumbriaa hallitsivat tanskalaiset. Jorvikin kuningaskuntaan kuului suunnilleen vanha Deiran kuningaskunnan alue, Bernician jaarlit näyttävät säilyttäneen jonkinlaisen itsenäisyyden.

Bernician ja samalla entisen Northumbrian kuningaskunnan pohjoisin osa, Lothian, jossa myös Edinburgh sijaitsee, liitettiin Skotlantiin vuonna 1018.^[1]

1. ↑ Risto Kari: ”Skotlanti”, Kaikkien aikojen valtiot, s. 241. Tammi, 2002. ISBN 951-31-1098-2