Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors.
Please consider supporting us by disabling your ad blocker.

Responsive image


Notting Hill

Tämä artikkeli kertoo kaupunginosasta. Elokuvasta on oma artikkelinsa.
Katu ja taloja Notting Hillissä.

Notting Hill on trendikkäänä ja kalliina tunnettu kaupunginosa läntisessä Lontoossa Kensington and Chelsean alueella.

Notting Hillin nimen etymologiasta ei ole selvyyttä. Vuodelta 1356 nimestä on säilynyt kirjattuna muoto ”Knottynghull”. 1800-luvun keskivaiheilla aluetta alettiin kehittää ja sinne rakennettiin tyylikkäitä kaupunkitaloja. Ajan myötä Notting Hill kuitenkin rappeutui, ja 1950-luvulla se oli Karibialta, erityisesti Trinidadista, tulleiden maahanmuuttajien suosiossa. Vuonna 1958 eri väestöryhmien ristiriidat kärjistyivät asuntopulasta kärsivässä kaupunginosassa nelipäiväisiksi mellakoiksi.[1] Karibialta muuttaneiden perua on myös 1960-luvulta vuosittain elokuussa järjestetty katufestivaali Notting Hill Carnival.[2]

1960-luvulla Notting Hillin kurssi alkoi kääntyä, kun taiteilijat ja muu kulttuuriväki kiinnostuivat kaupunginosasta. Kiinteistöjen hinnat kohosivat varsinkin 1980-luvun nousukaudella.[1]

  1. a b Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä BBC1998 ei löytynyt
  2. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä carnival ei löytynyt

Previous Page Next Page






Notting Hill AF نوتينغ هيل Arabic Nottinq-Hil AZ ناتینق هیل AZB Нотынг-Хіл BE Нотинг Хил Bulgarian Notting Hill Catalan Notting Hill Czech Notting Hill CY Notting Hill Danish

Responsive image

Responsive image