Pius X | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Giuseppe Melchiorre Sarto |
Syntynyt | 2. kesäkuuta 1835 Riese, Italia |
Kuollut | 20. elokuuta 1914 (79 vuotta) Apostolinen palatsi, Vatikaani |
Paavi | |
Paavius alkoi | 4. elokuuta 1903 |
Paavius päättyi | 20. elokuuta 1914 |
Edeltäjä | Leo XIII |
Seuraaja | Benedictus XV |
Nimikirjoitus |
|
Pyhä Pius X, alkuperäiseltä nimeltään Giuseppe Melchiorre Sarto, (2. kesäkuuta 1835 – 20. elokuuta 1914) oli katolisen kirkon johtaja eli paavi vuosina 1903–1914.
Pius X oli Vatikaanin Annuario Pontificio -vuosikirjassa julkaistun perimätietoon perustuvan paaviluettelon mukaan 257. paavi.[1] Pius X:n paavinkauden eli pontifikaatin aikana tärkeäksi tekijäksi muodostui muun muassa modernismin vastustus, jota paavi tuki. Pius X olikin diplomaattista edeltäjäänsä Leo XIII:ta konservatiivisempi.
Pius XII julisti Pius X:n pyhimykseksi vuonna 1954.[2] Pius X oli ensimmäinen pyhimykseksi julistettu paavi sitten 1500-luvulla uskonpuhdistusta vastaan taistelleen Pius V:n.