Sielusta

Sielusta
Περὶ ψυχῆς
Teoksen ensimmäinen sivu Immanuel Bekkerin laitoksesta vuodelta 1837.
Alkuperäisteos
Kirjailija Aristoteles Kieli muinaiskreikka (klassinen) Genre filosofia Julkaistu 300-luku eaa. Numerointi 402a–435b Suomennos Niteessä Teokset V Suomentaja Kati Näätsaari Kustantaja Gaudeamus Julkaistu 2006 ISBN 951-662-546-0
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Sielusta (m.kreik. Περὶ ψυχῆς, Peri psykhēs, lat. De anima) on Aristoteleen psykologiaa käsittelevä teos. Se hahmottelee hänen filosofiansa koskien elävien olentojen mieltä ja sielua. Se keskittyy erilaisiin sieluihin, joita on erilaisilla elävillä olennoilla. Sieluja erottavat ne elämänprosessit, jotka eliöt käyvät läpi. Näin kasveilla on kyky ravita itseään ja lisääntyä, mikä on vähimmäisvaatimus kaikille eläville eliöille. Ihmistä alemmilla eläimillä on lisäksi kyky aistia ja liikkua. Ihmisillä on kaikki nämä ja lisäksi kyky ajatella.

Aristoteleen käsitys ”sielusta” (psykhē) on vain kaukaista sukua niille ajatuksille, jotka käsitteeseen nykyään usein liitetään. Hän katsoi, että sielu on elävien olentojen muoto tai olemus. Näin sielu ei ole erillinen siitä ruumiista, jossa se on, eikä sillä ole itsenäistä olemassaoloa. Eliöstä tulee eliö juuri siksi, että sillä on sielu, ja näin ajatus ruumiista ilman sielua tai sielusta ilman ruumista on yksinkertaisesti mahdoton. Aristoteles kuitenkin spekuloi, että jotkut sielun osat – järkiosa – olisi mahdollista ajatella oleviksi ilman ruumista, mutta muita osia ei. Joka tapauksessa ajatus on kaukana myöhemmin sieluun liitetystä ajatuksesta jonkinlaisesta henkisestä substanssista, joka ”asuttaa” ruumista. Jotkut kommentaattorit ovatkin ehdottaneet, että Aristoteleen käsite ”sielu” olisikin parempi kääntää esimerkiksi ”elämänvoimaksi”.