Suomen kronikka

Suomen kronikka (lat. Chronicon Finlandiae) on 1670-luvulla syntynyt Suomen keskiaikaa ja sitä edeltävää ajanjaksoa kuvaava teos. Teos edustaa Ruotsin niin sanottua gööttiläistä historiankirjoitusta, jonka tavoite oli luoda kansalle suurenmoinen menneisyys. Siinä luetellaan esimerkiksi viisitoista Suomen muinaiskuningasta.^[1]

Kronikan kirjoittajaa ei tunneta, mutta joskus on arveltu, että kyseessä olisi taidemaalari Elias Brenner. Vaikka teos on latinankielinen, on sen kirjoittaja osannut suomea sekä mahdollisesti myös viroa. Tästä on päätelty, että kirjoittaja olisi ollut Baltiassa oleva suomalainen virkamies tai pappi.^[1]

Henrik Gabriel Porthanista (1739–1804) lähtien Suomen kronikkaan on suhtauduttu kriittisesti. Suomen kronikkaa ei voidakaan pitää pätevänä tietolähteenä Suomen esi- ja varhaishistoriasta. Se on kuitenkin arvokas dokumentti 1600-luvun esitieteellisestä historian ja kansanrunouden tutkimuksesta ja suomalaisen kansallistunteen varhaisimmasta ilmenemisestä ennen varsinaisen nationalismin aikaa. Teoksessa korostetaan suomalaisten ansioita esimerkiksi Ruotsin suurvallan luomisessa.^[1]

Kronikka käyttää lähteenään pohjoismaisia saagoja (Snorri Sturluson: Kuinka Norja asutettiin), Saxo Grammaticusta ja suomalaista kansanrunoutta. Erityisesti kronikka on tunnettu siitä, että se luettelee Suomen muinaiset kuninkaat. Suomi-sanan alkuperä johdetaan kalansuomusta ja ulkomaalaisten käyttämä finn-sana vennoon, joka viroksi vend-muodossa tarkoittaa veljeä. Kronikka on julkaistu vuoden 1728 julkaisussa Swedische Bibliothek, mutta se oli oppineiden tiedossa jo 1600-luvun jälkipuoliskolla esimerkiksi Daniel Jusleniuksen tuotannosta päätellen.^[1]

1. ↑ ^{a b c d} Aimo Halila: Suurvalta-aika, s. 195-197. (Teoksessa Suomen historia osa 3: Suurvalta-aika) Espoo: Weilin & Göös, 1985. ISBN 951-35-2492-2