Our website is made possible by displaying online advertisements to our visitors.
Please consider supporting us by disabling your ad blocker.

Responsive image


Susamuru

Susamurun logo.

Susamuru Oy oli Kuopiossa perustettu mutta enimmäkseen Helsingissä 2000–2014 toiminut mediayhtiö, joka muun muassa kustansi lehtiä ja tuotti televisio-ohjelmia. Yritys perustettiin vuonna 1999, ja se aloitti toimintansa vuonna 2000. Toiminta päättyi konkurssiin 2014. Mediayhtiö kehitti itse televisio-ohjelmia ja toteutti myös kansainvälisiä formaatteja. Susamuru kuului Sparks Networkiin, jonka muodostavat itsenäiset tuotantoyhtiöt eri puolilta maailmaa.

Susamuru voitti Formaatti-Finlandia-palkinnon vuonna 2003 Suuri kupla -formaatilla, ja Matkaoppaat valittiin vuoden 2010 Formaatti-Finlandia-ehdokkaaksi.[1]

Yrityksen toimitusjohtajana toimi pitkään Kari Voutila (s. 1962) ja tuotantojohtajana Sari Isotalo (s. 1963). Yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja perustaja oli Harri Saukkomaa. He kolme olivat myös pääomistajia lukuun ottamatta vuosia 2011–2014, jolloin yhtiö oli ruotsalaisomistuksessa. Yrityksen liikevaihto vuonna 2009 oli n. 2,7 miljoonaa euroa.

Susamurun osake-enemmistö myytiin helmikuussa 2011 ruotsalaiselle mediayhtiö Forma Contractille.[2] Toukokuussa 2012 Forma Contractin osake-enemmistö puolestaan myytiin ruotsalaiselle lehtiyhtiö Stampen Groupille.[3] Seuraavana vuonna omistus palasi Harri Saukkomaalle (40 %) ja Sari Isotalolle (60 %), missä yhteydessä Kari Voutila luopui osakkeistaan ja toimitusjohtajuudestaan[4]. Susamuru ilmoitti 19. kesäkuuta 2014 hakeutuvansa konkurssiin.[5]

  1. Matkaoppaat Formaatti Finlandia –ehdokkaaksi susamuru.fi.
  2. Savon Sanomat 22.2.2011, Matkaoppaat-sarjan kuopiolaisesta tuotantoyhtiöstä osa ruotsalaisille[vanhentunut linkki]
  3. Yle Uutiset 29.5.2012, Susamurun pääomistaja vaihtui
  4. Malinen, Markku: Susamuru palaa suomalaisomistukseen Yle Uutiset. 31.5.2013. Viitattu 29.3.2024.
  5. Mediayhtiö Susamuru konkurssiin Helsingin Sanomat. 19.6.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 6.10.2014. Viitattu 30.9.2014.

Previous Page Next Page








Responsive image

Responsive image