Taistelu Britanniasta

Taistelu Britanniasta
Osa toisen maailmansodan länsirintamaa
Saksalainen Heinkel He 111 -pommikone Lontoon East Endin yllä 7. syyskuuta 1940.
Päivämäärä: 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940 Paikka: Britannian ja Englannin kanaalin ilmatila. Lopputulos: Yhdistyneen kuningaskunnan voitto
Osapuolet
Liittoutuneet  Yhdistynyt kuningaskunta  Kanada	Akselivallat  Saksa  Italia
Komentajat
Hugh Dowding Keith Park Trafford Leigh-Mallory Quintin Brand Richard Saul	Hermann Göring Albert Kesselring Hugo Sperrle Hans-Jürgen Stumpff Rino Corso Fougier
Vahvuudet
600 yksipaikkaista hävittäjää 150 kaksipaikkaista hävittäjää 550 pommikonetta[1]	1 100 yksipaikkaista hävittäjää 350 kaksipaikkaista hävittäjää 1 400 pommikonetta[1]
Tappiot
544 kuollutta 422 haavoittunutta 1 547 lentokonetta Siviilit: 43 381 kuollutta[2] 32 138 haavoittunutta 175 000 asuinrakennusta, 24 500 teollisuusrakennusta[2]	2 698 kuollutta 1 887 lentokonetta 967 vangittua 638 kadonnutta

Taistelu Britanniasta^[3] (engl. The Battle of Britain, suomeksi myös taistelu Englannista^[4]) käytiin toisessa maailmansodassa Britannian kuninkaallisten (RAF) ja Saksan ilmavoimien (Luftwaffe) välillä 10. heinäkuuta – 31. lokakuuta 1940. Taistelun nimi tulee puheesta, jonka pääministeri Winston Churchill piti parlamentin alahuoneessa 18. kesäkuuta 1940: ”Taistelu Ranskasta on ohitse, mutta taistelu Britanniasta on vasta alkamassa.”^[5]

Saksalaisten tavoite oli saavuttaa ilmaherruus Englannin kanaalin ja Etelä-Englannin yläpuolella, jotta operaatio Merileijona eli maihinnousu Englantiin olisi mahdollinen. Taistelun ensimmäisessä vaiheessa saksalaiset tunnustelivat Britannian ilmapuolustusta hyökkäilemällä Englannin etelärannikon satamia ja kanaalissa liikkuvia laivoja vastaan. Päähyökkäys alkoi elokuussa, jolloin saksalaiset pommittivat lähes päivittäin Kaakkois-Englannissa sijainneita tutka-asemia, laivasto- ja lentotukikohtia, lentokonetehtaita ja viestikeskuksia. Lisäksi käytiin jatkuvia ilmataisteluja pommikoneita suojaavien saksalaishävittäjien ja brittiläisten torjuntahävittäjien välillä. Syyskuun alkuun mennessä saksalaisten määrällinen ylivoima alkoi kallistaa taistelua heidän edukseen, kun taas Kuninkaallisten ilmavoimien hävittäjälennosto oli pahoin rasittunut. Syyskuussa saksalaiset siirtyivät Lontoon ja muiden suurkaupunkien strategiseen pommittamiseen, mikä antoi Kuninkaallisille ilmavoimille aikaa toipua, eivätkä saksalaiset enää kyenneet vakavasti uhkaamaan Britannian ilmapuolustusta.

Kumpikin osapuoli menetti taistelussa yli tuhat lentokonetta, saksalaiset brittejä enemmän. Miehistötappioissa suhde oli Saksalle erityisen epäedullinen, sillä saksalaiset menettivät tuhansia lentäjiä kun taas brittien vastaava luku jäi muutamiin satoihin. Brittilentäjät kykenivät usein pelastautumaan ystävällismieliselle maaperälle ja jatkamaan taistelua, mikä ei saksalaisille ollut mahdollista. Lisäksi britit hyötyivät kehittyneestä tutka- ja hälytysjärjestelmästään, jonka ansiosta hyökkääjät eivät juuri koskaan onnistuneet yllättämään puolustajaa. Ilmasodan epäonnistuttua tavoitteissaan saksalaiset keskittyivät yhdeksän kuukautta jatkuneeseen terroripommituskampanjaan, joka surmasi kymmeniä tuhansia siviilejä ja aiheutti suuria aineellisia tuhoja erityisesti Lontoossa, Liverpoolissa ja Coventryssä.

Taistelu Britanniasta oli ensimmäinen laajan mittakaavan sotatoimi, joka käytiin lähes yksinomaan ilmavoimien välillä. Se oli lisäksi ensimmäinen merkittävä toisen maailmansodan taistelu, jonka liittoutuneet voittivat. Operaatio Merileijona lykkäytyi epämääräiseen tulevaisuuteen ja Yhdistynyt kuningaskunta pysyi mukana sodassa, joka aikanaan päättyi Saksan tappioon.

1. ↑ ^{a b} Crhistensen, Else: Britannia uhattuna. Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 12, s. 46–47. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209
2. ↑ ^{a b} Lappalainen 1988, s. 189.
3. ↑ Newark 2002, s. 94.
4. ↑ Holmes 2012, s. 12.
5. ↑ The Battle of Britain 1940 – Britain Prepares for War Historical Society. 2007. Arkistoitu 23.7.2008. Viitattu 17.10.2020. (englanniksi)