Vanhan merimiehen tarina

Vanhan merimiehen tarina (engl. The Rime of the Ancient Mariner) on pisin ja ehkä myös kuuluisin Samuel Taylor Coleridgen kirjoittamista runoista. Hän kirjoitti sen vuosina 1797–1798. Ensimmäisen kerran se ilmestyi kirjassa Lyrical Ballads (1798)^[1]. Runon on suomentanut Yrjö Jylhä, ja se on ilmestynyt kokoelmissa Runon pursi ja Maailmankirjallisuuden kultainen kirja: Englanti.

Englanninkielisen runon kieli jäljittelee englantilais-skottilaisia raja-balladeja, jotka olivat vasta tulleet englantilaisen yleisön tietoon. Runo kertoo vanhan merimiehen yliluonnollisista kokemuksista pitkällä merimatkalla. Rajumyrsky painaa laivan eteläiselle napa-alueelle, mutta onnea tuottava albatrossi ilmestyy alukselle ja johtaa sen pois uhkaavien jäälauttojen seasta. Myöhemmin merimies kuitenkin ampuu albatrossin jousellaan. Tämä rikos suututtaa henget, jotka ajavat laivaa takaa. Alun suotuisat etelätuulet vievät aluksen tyynille vesille. Alus jää tyvenen vangiksi, ja juomavesi loppuu:

Meri tyyntyi, purjeet raukeni,

tuli kuolonhiljaisuus;
vain uhmaks meren aution
joku lauloi taikka huus.
 
Yli taivaankannen hehkuvan
kuin verenkarvainen kuu
nyt kiertää kehrä auringon,
pääll’ aluksen seisahtuu,
 
Näin vaihtuu päivät — alus vain
jää hiljaa paikalleen
kuin laiva, joka maalattu
on öljykankaaseen.
 
Vettä, vettä määrätt’ on,
ja kaikki janoaa,
vettä silmänkantamat:
et vettä juoda saa.

(Suomentanut Yrjö Jylhä.)

Janon vaivaama miehistö ripustaa kuolleen albatrossin merimiehen kaulaan merkiksi tämän syyllisyydestä. Lopulta alus kohtaa aavelaivan, jonka kyydissä ovat Kuolema (luuranko) ja Kuolleena-elävä (kuolemankalpea vaalea nainen), jotka heittävät noppaa miehistön sieluista. Kuolema voittaa ne kaikki, paitsi merimiehen. Miehistö kuolee yksitellen, mutta merimies pysyy hengissä ja joutuu seitsemän vuorokautta näkemään kirouksen kuolleiden miesten silmissä. Lopulta merimies vapautuu kirouksesta, kun hän nähdessään merieläimiä uimassa mielessään siunaa niitä. Albatrossi putoaa hänen kaulastaan, ja osa hänen syyllisyydestään pyyhkiytyy pois. Hyvät henget valtaavat kuolleen miehistön, he nousevat ylös ja ohjaavat aluksen takaisin kotiin, missä se uppoaa pyörteeseen jättäen vain merimiehen jäljelle. Tekonsa hyvittääkseen mies joutuu vaeltamaan ja kertomaan tarinaansa ja opettamaan toisillekin, että Jumalan luomaa elämää tulee kunnioittaa.

Runon innoittajana on saattanut toimia James Cookin toinen tutkimusmatka eteläiselle Tyynellemerelle. Coleridgen opettaja William Wales oli myös Cookin lippulaivalla HMS Resolutionilla tähtitieteilijänä. Toisella matkallaan Cook purjehti usein eteläisen napapiirin eteläpuolelle selvittääkseen, oliko tuo tarumainen manner edes olemassa.

Kun William Wordsworth ja Coleridge suunnittelivat yhteistä runokokoelmaansa Lyrical Ballads, he päättivät, että Wordsworthin runot käsittelisivät tavallista elämää ja Coleridgen yliluonnollisia teemoja. Tämä on hyvä ottaa huomioon runoa tutkiessa.

Arvostelijat suhtautuivat runoon ristiriitaisesti, ja kustantaja kertoi Coleridgelle, että suurin osa kirjasta myytiin merimiehille, jotka kuvittelivat sitä meriaiheiseksi laulukirjaksi. Coleridge teki runoon vuosien mittaan muutoksia. Toiseen painokseen hän vaihtoi vanhahtavien sanojen tilalle uudempia. Vuoden 1817 versioon hän lisäsi tiivistelmät sivun reunaan.

1. ↑ Lyrical Ballads. Gutenberg.org.