Varjagikaarti | |
---|---|
![]() Kuva esittää luultavasti varjagikaartin sotilaita kirveineen. Yksityiskohta Johannes Skylitzesin teoksesta Synopsis Historiarum 1100-luvun lopulta.[1][2] |
|
Toiminnassa | 900-luvun loppu – 1400-luku |
Varjagikaarti tai varangikaarti (kreik. ταγμα τον Βαρανγιον, Tágma tōn Varángōn) oli Bysantin keisarien henkilökohtainen henkivartiosto, joka koostui varjageista eli viikingeistä. Kaarti sai alkunsa keisari Basileios II:n aikana (hallitsi 976–1025), kun Kiovan ruhtinas Vladimir Suuri lähetti Basileiokselle 6 000 miestä avuksi taistelussa kapinajohtaja Bardas Fokasta vastaan. Varjagit olivat taistelleet Bysantin joukoissa aiemminkin, mutta vuonna 988 heistä muodostettiin ensimmäisen kerran eliittiyksikkö, joka kulki keisarin mukana.
Varjagit osallistuivat kaikkiin Basileioksen sotaretkiin kapinallisia, arabeja ja bulgaareja vastaan. Kaartin miehet saivat pian maineen rohkeina ja armottoman uskollisina sotilaina. Kaarti koostui aluksi yksinomaan ruseista eli varjageista, mutta pian yksikköön liittyi myös muita skandinaaveja, kuten norjalaisia, ruotsalaisia ja islantilaisia. Normannien vallattua Englannin vuonna 1066 monet anglosaksit matkustivat Konstantinopoliin ja liittyivät varjagikaartiin.[3]
Kaartilaiset tunnettiin runsaasta alkoholinkäytöstään[4] ja pitkävartisista sotakirveistään[5] ja heitä kutsuttiin bysanttilaisissa kronikoissa ”kirveitä kantaviksi sotureiksi”.[3] Kaarti osallistui useisiin sotiin olemassaolonsa aikana. Varjagit mainitaan vielä 1400-luvun alussa, mutta he eivät enää olleet tärkeässä roolissa Bysantin sodankäynnissä. On mahdollista, että kaartin jäännökset osallistuivat Konstantinopolin piiritykseen vuonna 1453, jolloin osmanit valtasivat kaupungin.[6]