Vesiosuuskunta on haja-asutusalueella alueen asukkaiden omistama ja hallinnoima osuuskuntamuotoinen vesihuoltolaitos.[1]
Vesiosuuskuntien syntyyn on Suomessa johtanut tarve saada talousvettä ja tehostaa jätevesien käsittelyä alueilla, joilla kuntien voimavarat eivät ole riittäneet vesi- ja viemäriverkoston laajentamiseen. Vesiosuuskuntia on Suomessa noin 1500. Suurin osa niistä on perustettu kaupunkien läheiselle maaseudulle. Suomen ensimmäinen vesiosuuskunta rekisteröitiin Tampereen Pispalaan vuonna 1907. Vesiosuuskuntien kautta myydään Suomessa noin 10 % talousvedestä.[2]
Vesiosuuskunta on yhdyskunnan vesihuollosta huolehtiva vesihuoltolaitos, kun siinä on liittyneenä 50 asukasta tai sen vuorokaudessa kuluttama vesimäärä tai tuottama jätevesimäärä on vähintään 10 m3. Tätä pienemmät vesiosuuskunnat eivät ole lain tarkoittamia vesihuoltolaitoksia.
Vesiosuuskunnan omistavat ja sitä hallitsevat vesiosuuskunnan jäsenet. Vesiosuuskuntatoiminta on jäsenille peruspalveluja tuottavaa toimintaa, jota säätelevät useat lait ja asetukset. Vesilaitoksen asianmukainen hoito vaatii usein ammattimaisuutta, ja vesiosuuskunta harjoittaakin usein liiketaloudellista toimintaa.
Vesiosuuskunnan hallituksella ja toimihenkilöillä on vastuu verkoston rakentamisesta, laatuvaatimukset täyttävän talousveden toimittamisesta, asianmukaisesta jätevesien johtamisesta ja käsittelystä sekä laitoksen taloudellisesta toiminnasta.