Viljo Juntunen (s. 1944 Polvijärvi[1]) on suomalainen teologian tohtori ja rovasti. Hän toimi Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunnan puheenjohtajana vuosina 2014–2017.[2]
Oulussa asuva Juntunen kirjoitti ylioppilaaksi Joensuussa ja opiskeli sen jälkeen teologiaa Helsingin yliopistossa[1]. Hänellä ei ole vanhoillislestadiolaista perhetaustaa, vaan Juntunen liittyi liikkeeseen vasta lukioikäisenä[3]. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1997 aiheenaan Uuden testamentin selitysoppi[4]. Juntunen on toiminut muun muassa Ranuan kirkkoherrana lähes 35 vuoden ajan sekä 13 vuotta Kemin rovastikunnan lääninrovastina. Juntunen on kuulunut SRK:n johtokuntaan vuodesta 1989 lähtien[5], ja Pyhäjoen suviseuroissa kesäkuussa 2014 hänet valittiin johtokunnan puheenjohtajaksi Olavi Voittosen seuraajaksi[2]. Voittonen oli toiminut puheenjohtajana vuodesta 2007 alkaen[6]. Kesäkuussa 2017 Juntunen ilmoitti jättävänsä SRK:n johtokunnan puheenjohtajuuden Porin suviseurojen yhteydessä[7].