Vuorikatu (ruots. Berggatan) on noin 500 metrin pituinen katu Helsingin keskustassa Kluuvin kaupunginosassa. Se johtaa Yliopistonkadulta, Porthanian ja uuden Heimolan talon välistä Kaisaniemen puiston eteläreunaan. Pohjoisesplanadilta Yliopistonkadulle johtava Kluuvikatu päättyy Yliopistonkadulle vain hieman länteen siitä kohdasta, mistä Vuorikatu alkaa.
Vuorikatu on saanut nimensä alueen mäkisen maaston mukaan. Nimi annettiin vuonna 1820, aluksi vain ruotsinkielisenä muodossa Berg Gatan. Myös suomenkielinen nimi oli käytössä jo 1800-luvulla mutta vahvistettiin virallisesti vasta vuonna 1909.[1]
Kaisaniemenkadun risteysalue, siihen liittyvä Helsingin yliopiston metroasema sisäänkäynteineen sekä välittömästi risteyksen eteläpuolella jyrkkään kalliorinteeseen rakennettu portaikko jakavat Vuorikadun kahteen erilliseen osaan, joiden välillä ei enää ole suoraa ajoyhteyttä. Vuorikadun eteläosaan ja sieltä pois pääsee ajamaan ainoastaan Yliopistonkadun kautta. Tältä katuosuudelta Kaisaniemenkadulle johtavat vain portaikot metroaseman eteläisen sisäänkäynnin molemmin puolin. Metroasemalle johtaa myös Yliopistonkadulta Porthanian vierestä Opintoputkeksi nimetty käytävä, joka kulkee pääasiassa Vuorikadun alla.