Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Täsmennys: Artikkeli keskittyy ainoastaan suomalaisiin yhtyeisiin |
77 punk on punk-musiikkityylin alalaji, jota soitettiin erityisesti punkin tehtyä kansainvälisen läpimurron populaarikulttuuriin 70-luvun lopulla vuoden 1977 tienoilla. Tyylilajin edustajiksi voidaan lukea kutakuinkin kaikki 70-luvulla toimineet punkyhtyeet.
Nimitys 77 punk on syntynyt vasta jälkikäteen, kun punkkiin alkoi syntyä selkeästi erilaisia tyylisuuntauksia[1][vanhentunut linkki]. Tämä alkoi 1980-luvun alussa, kun 77 punkista kehittyi uusi rajumpi ja nopeatempoisempi punksuuntaus hardcore punk.