Aasian talouskriisi

Aasian talouskriisi tai Aasian valuuttakriisi oli heinäkuussa 1997 Thaimaasta alkanut kriisi, joka vaikutti muun muassa valuuttoihin ja pörssimarkkinoihin lähialueella, etenkin niin kutsuttujen Aasian tiikereiden talouksissa.^[1]

Kriisi sai alkunsa Thaimaasta bahtin jouduttua voimakkaan valuuttahyökkäyksen kohteeksi, jolloin Thaimaan keskuspankki päätti laskea bahtin kellumaan. Jo ennen valuutan romahdusta koko maa oli kuitenkin konkurssin partaalla suurten ulkomaisten lainojen vuoksi. Pian talouskriisi levisi ympäri Kaakkois-Aasiaa ja Japania, mikä ilmeni heikkoina valuuttojen kursseina, huonoina pörssitoimintoina ja erityisesti äkillisenä kasvuna yksityisten lainojen otossa.

Pahimmin kriisistä kärsivät Indonesia, Etelä-Korea ja Thaimaa, mutta ongelmia oli myös Malesialla, Filippiineillä ja Hongkongilla. Kriisi ei juurikaan vaikuttanut Kiinaan, Vietnamiin, Taiwaniin eikä Japaniin, joskin Japanilla oli oma, jo kauemmin jatkunut lamansa. Taiwanilla oli kriisissä tukenaan suhteessa valtavat valuuttareservit. Kiina sekä Vietnam eivät olleet vielä vapauttaneet rahamarkkinoitaan siinä määrin, että kriisi olisi voinut vaikuttaa niihin paljoa, ja ne pitivät valuuttakurssinsa kiinnitettynä kurssien laskiessa naapurimaissa, huolimatta vientitappioista.

Vaikka suurimmalla osalla Aasian maista ei ollut valtionvelkaa ja niillä oli suhteellisen hyvät verojärjestelmät, Kansainvälisen Valuuttarahaston (IMF) järjesti 40 miljardin dollarin avustusohjelman vakauttamaan Etelä-Korean, Thaimaan ja Indonesian valuutat. Suurten ulkomaisten velkojen ja huonon pankkijärjestelmänsä vuoksi lamaan joutunut Japani sai pelastajakseen Yhdysvallat, joka osti Japanin jenejä lähes miljardilla dollarilla, mikä pysäytti jenin arvon laskun.

1. ↑ Kaikki romahtaa: kymmenen vuotta Aasian talouskriisistä (Arkistoitu – Internet Archive). Walden Bello. Maailmantalous.net.