Ahjo | |
---|---|
Lehtityyppi | aikakauslehti |
Julkaisija | Metallityöväen Liitto |
ISSN | ISSN 0355-922X |
Levikki | 154 000 |
Perustettu | 1949 |
Päätoimittaja | Kirsi Törmänen-Petman |
Kotikunta | Helsinki |
Kotimaa | Suomi |
Sivukoko | 225×297 mm |
Ilmestymistiheys | 16 kertaa vuodessa |
Kieli | suomi/ruotsi |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu |
Ahjo on vuonna 1949 perustettu Metallityöväen Liiton jäsenlehti. Sen levikki on noin 154 000. Lehti jaetaan kaikille liiton jäsenille ja lisäksi se leviää vapaakappaleina tai tilattuna muun muassa työnantajille ja tiedotusvälineille.
Ahjon artikkelit käsittelevät työelämää, taloutta ja yhteiskuntaa metallityöntekijöiden näkökulmasta. Lisäksi lehti kertoo liiton toiminnasta sekä jäsenten vapaa-ajasta ja harrastuksista. Ahjo kertoo myös ulkomaisten metallityöntekijöiden elämästä. Lisäksi lehti panostaa työelämää käsittelevään kuvajournalismiin. Ahjossa on myös ruotsinkieliset sivut.
Vuonna 2017 Metallityöväen liitto ry muutti nimensä Teollisuusliitto ry:ksi ja Ahjosta tuli hetkeksi Teollisuusliiton jäsenlehti.