Barry Lyndon | |
---|---|
Alkuperäinen elokuvajuliste vuodelta 1975. |
|
Ohjaaja | Stanley Kubrick |
Käsikirjoittaja | Stanley Kubrick |
Perustuu |
William Makepeace Thackerayn romaaniin The Luck of Barry Lyndon |
Tuottaja | Stanley Kubrick |
Säveltäjä | Leonard Rosenman |
Kuvaaja | John Alcott |
Leikkaaja | Tony Lawson |
Tuotantosuunnittelija | Ken Adam |
Pukusuunnittelija | Milena Canonero |
Pääosat | |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | |
Tuotantoyhtiö |
|
Levittäjä | Warner Bros. |
Ensi-ilta | |
Kesto | 184 minuuttia |
Alkuperäiskieli | englanti |
Budjetti | 11 miljoonaa dollaria |
Tuotto | 31 miljoonaa dollaria[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Barry Lyndon on vuonna 1975 ensi-iltansa saanut brittiläis-yhdysvaltalainen draamaelokuva, jonka on tuottanut, käsikirjoittanut ja ohjannut Stanley Kubrick. Se perustuu William Makepeace Thackerayn kirjoittamaan veijariromaaniin The Luck of Barry Lyndon vuodelta 1844. Elokuva kertoo irlantilaisen Barry Lyndonin (syntyjään Redmond Barry) noususta ja tuhosta 1700-luvun englantilaisessa yhteiskunnassa.
Elokuvaan sisältyy harvinaislaatuisia kynttilöiden valossa kuvattuja kohtauksia. Kubrick pyrki erikoisella valaistuksella tavoittelemaan autenttista vanhanajan tunnelmaa. Koska kynttilöiden valo on liian heikko tavanomaiselle kameraoptiikalle, Kubrick valmistutti aivan erityiset objektiivit kohtausten kuvausta varten.[2] Zeiss oli valmistanut erittäin valovoimaiset (f 0,7) objektiivit Yhdysvaltain avaruushallinto Nasalle 1960-luvun lopulla kuulentoja varten, ja nämä sovitettiin Panavision-elokuvakameraan. Syväterävyysalue jäi pieneksi suuresta aukosta johtuen, mutta kohtaukset voitiin kuvata kynttilänvalossa. Kubrick otti elokuvan visuaaliseen ilmeeseen myös paljon vaikutteita englantilaisen taidemaalari William Hogarthin maalauksista.[3]
Vaikka Barry Lyndon sai neljä Oscar-palkintoa – Spartacuksen ohella enemmän kuin mikään muu hänen ohjauksistaan – se sai ensi-illan jälkeen vähemmän arvostusta osakseen kuin Kubrickin aiemmat elokuvat.[4] Elokuva menestyi vain Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa katsojaluvut jäivät hyvin pieniksi. Myöhemmät uudelleenarvioinnit ovat kuitenkin nostaneet Barry Lyndonin asemaa elokuvahistoriassa[5], ja The New York Timesin kriitikot valitsivatkin sen vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[6]