Calypso (musiikki)

Calypso on musiikkityyli, jonka pohjana on Trinidad ja Tobagon kansanmusiikki. Sillä on juuret länsiafrikkalaisessa perinteessä. Calypsolauluilla on kehuttu itseä ja pilkattu toisia afrikkalaiseen tapaan, mutta ne ovat myös välittäneet uutisia lukutaidottomien ihmisten keskuudessa.^[1] Afrikkalaiseen pohjaan yhdistyivät laskiaisen laulut, karnevaalikulkueet ja niitä johtavat naamioituneet hahmot. Calypsolaulut ovatkin joululaulujen tapaan tietyn vuodenkohdan, paastoa edeltävän karnevaaliajan musiikkia^[2]. Calypson laulukieli oli aluksi kreoliranska, mutta se vaihtui myöhemmin englantiin.^[3]

Tyypillisiä calypson laulua säestäviä soittimia ovat kitara, banjo ja erilaiset lyömäsoittimet.^[4]

Calypson katsotaan syntyneen 1700-luvulla, kun länsiafrikkalainen kaiso-musiikkityyli yhdistyi Ranskan Antilleilta Trinidadin plantaaseille tuotujen orjien musiikkiperinteeseen. Calypsolaulujen teksti ovat usein kommentoineet yhteiskunnallisia asioita. Brittien siirtomaahallinto pyrki sensuroimaan tekstejä, jolloin calypso-artistit keksivät niihin kiertoilmaisuja, vertauksia ja harhautuksia.^[5]

Trinidadin karnevaalikulttuuriin kuuluvat olennaisena osana calypsolaulukilpailut ja niiden esityspaikkoina toistensa kanssa kilpailevat calypsoteltat. Calypson esittämispaikkoja kutsutaan usein teltoiksi (engl. calypso tent), vaikka ne sijaitsisivat rakennusten sisätiloissa. Karnevaaliperinne sai saarella alkunsa ranskalaistaustaisen yläluokan keskuudessa, mutta siitä on kehittynyt koko kansan tapa pitää hauskaa ja kritisoida yhteiskuntaa satiirin keinoin. Perjantaista tiistaihin kestävän karnevaalin perjantai- ja lauantai-ilta on omistettu steelpan-muusikoiden kilpailuille, ja sunnuntai-iltana ohjelmassa on laulukilpailu jossa taistellaan vuoden Calypso Monarch -tittelistä ja valitaan vuoden karnevaalikuningas ja -kuningatar. Lauantaina päivällä on kouluikäisten lasten juniorikarnevaali.^[6]

Joitakin calypsolevyjä tehtiin jo 1900-luvun alussa, mutta läpimurron tekivät vuonna 1934 New Yorkiin levyttämään matkustaneet Roaring Lion ja Atilla the Hun. Vuonna 1938 Time-lehti julisti Yhdysvaltoja vaivaavan calypso-kuumeen. The Andrews Sistersin versio kappaleesta "Rum and Coca-Cola" oli suosittu toisen maailmansodan aikana. Maailmanmaineeseen calypso nousi vuonna 1957 Harry Belafonten Calypso-nimisen albumin myötä, vaikka suuri osa levystä oli muuta musiikkia kuin calypsoa.^[3] Myöhemmin Belafonte kiisti olevansa varsinainen calypsolaulaja, vaikka uransa alun muutama hitti, kuten ”Banana Boat Song” ja ”Angelina” tyylisuuntaa edustikin^[7].

Sanan "calypso" alkuperästä on monia tarinoita. Se voi tulla hausan kielen erinomaista tarkoittavasta sanasta, tai ranskan kielen juomingeista tai espanjan trooppisesta laulusta, tai myös karibien kielen trooppista laulua tarkoittavasta sanasta.^[1]

1970-luvulla calypso alkoi saada vaikutteita soulista ja diskomusiikista, ja uusi tyyli sai nimensä Lord Shortyn kappaleesta ”Soul Calypso”, joka lyheni pian muotoon soca. Soca sai vaikutteita myös funkista ja jamaikalaisesta ska-musiikista.^[8] Laulutekstit jäivät sivuosaan, ja tärkeintä oli tanssittavuus^[9].

2010-luvun tunnetuimpia calypsoartisteja ovat yli 70-vuotiaat Lord Superior ja Brother Valentino, lapsitähti Aaron Duncan, naispuoliset Karene Asche ja Singing Sandra sekä Trinidad ja Tobagon yliopiston musiikin professorina työskentellyt Chalkdust, oikealta nimeltään Hollis Urban Lester Liverpool.^[5]

1. ↑ ^{a b} History of Calypso National Carnival Commission of Trinidad and Tobago. Arkistoitu 21.4.2013. Viitattu 29.4.2013.
2. ↑ Kotirinta, Pirkko: Yritteliäs henkilö. Arrow haluaa tehdä socasta Karibian rajat ylittävää musiikkia. Helsingin Sanomat, 17.4.1989, s. 26. Näköislehti (maksullinen).
3. ↑ ^{a b} Calypso national Geographic. Arkistoitu 30.5.2013. Viitattu 29.4.2013.
4. ↑ Calypso Music 101 About World Music. Arkistoitu 29.4.2013. Viitattu 29.4.2013.
5. ↑ ^{a b} Gellineau, Marc: Calypson kuninkaalliset Maailman Kuvalehti. 6/2016. Viitattu 12.8.2017.
6. ↑ Murrell, N. Samuel. "Trinidadian and Tobagonian Americans." Gale Encyclopedia of Multicultural America, 3rd ed., edited by Thomas Riggs, 411–426. Vol. 4. Detroit, MI: Gale, 2014. Gale eBooks. Viitattu 27.4.2022.
7. ↑ Jokela, Markus: Belafonte puhuu mustien asiasta ja musiikista. Helsingin Sanomat, 18.9.1981, s. 21. Näköislehti (maksullinen).
8. ↑ Broughton, Simon et. al.: World Music: The Rough Guide, s. 508–509. London: Rough Guides, 1994. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
9. ↑ Kotirinta, Pirkko: David Rudder. Uutta calypsoa Trinidadista. Helsingin Sanomat, 15.7.1988, s. 22. Näköislehti (maksullinen).